Tutkijat odottavat, että perjantaina 4. maaliskuuta 2022 päästään todistamaan tapausta, jonka kaltaista ei ole sattunut koskaan ennen: ihmisen luoma esine törmää suunnittelemattomasti Kuuhun.
Alus on Falcon 9 -tyyppinen kantoraketti, jonka on rakentanut avaruusyritys SpaceX. Seitsemän vuotta sitten, helmikuussa 2015, raketin avulla laukaistiin satelliitti ulkoavaruuteen.
Satelliitin irtauduttua raketti ajautui ongelmiin. Siinä ei ollut tarpeeksi polttoainetta, jotta se olisi voinut suunnata kurssinsa takaisin Maahan. Sen sijaan se jäi heittopussiksi Maan ja Kuun painovoimakenttien väliin.
Siitä asti kantoraketti on ollut kaoottisella kiertoradalla kahden taivaankappaleen välissä, ja nyt se on lopullisesti törmäyskurssilla.