Avaruuslentäjille suositellaan erotiikkaa: Seksiohjelma

Kun harjoittelu oli edennyt siihen vaiheeseen, että miehistöön ei voitu enää tehdä muutoksia, Mark ja Nancy paljastivat salaisuuden. Heistä tuli 12. syyskuuta 1992 ensimmäinen ja toistaiseksi viimeinen avaruudessa käynyt aviopari.

Sattuman oikusta Markin ja Nancyn tehtäviin Endeavour-avaruussukkulassa kuuluivat sammakonmunien keinohedelmöityskokeet. Sen lähemmäksi seksuaalista toimintaa he eivät matkalla päässeet. Tiettävästi avaruuslennoilla ei ole tähän mennessä harrastettu seksiä.

Nasa avioparien samalle lennolle lähtemistä koskeva kielto on yhä voimassa – ilmeisesti siksi, että miehistön jäsenten välien halutaan pysyvän neutraaleina. Hyvin läheiset suhteethan voivat vaikuttaa työilmapiiriin. Kanadalaiset psykologit toivovat kuitenkin, että avaruusjärjestöt arvioivat astronauttien rakkaus- ja seksielämän tarpeet uudelleen.

”Rakkautta ja seksiä tarvitaan ehdottomasti avaruudessa, jos elätellään toivoa pitkistä lennoista ja eri planeetoilla elävästä ihmislajista”, korostavat Concordia- ja Laval-yliopistojen tutkijat The Conversation-verkkosivulla julkaisemassaan yhteisartikkelissa.

Tosiasia on kuitenkin se, että avaruusalus ja kuuasema ovat vaikeita paikkoja toteuttaa seksuaalisuutta. Seksin harjoittaminen vaatii kärsivällisyyttä ja taituruutta. Suurin ongelma on painottomuus, joka vaikeuttaa yhdyntää – ja saattaa estää synnyttämisen.

Nasa kiistää väitteet avaruusseksistä

Ranskalainen tähtitieteilijä Pierre Kohler kertoo La dernière mission -nimisessä kirjassaan, että astronauttipari kokeili 1980-luvulla Nasan pyynnöstä kymmentä eri seksiasentoa avaruussukkulassa aina tunnin kerrallaan.

Kohlerin mukaan salainen tutkimus paljasti, että lähetyssaarnaaja-asento on erityisen huono avaruudessa. Sen sijaan esimerkiksi 69-nimellä tunnettu seksiasento on hyvinkin mahdollinen painottomassa tilassa – etenkin, kun partnerit käyttävät avuksi vaikka joustositeitä tai ilmatäytteisiä tukia, jotka estävät heitä irtoamasta syleilystä.

Nasa torjuu jyrkästi Kohlerin väitteet seksiohjelmasta ja leimaa ne perättömiksi huhuiksi. Yhdysvaltojen kansallisen tiedeakatemian asiantuntijapaneeli varoittaakin raportissaan, että astronauttien intiimit suhteet ovat Mars-lentojen riskitekijöitä.

”Jos esiintyy seksuaalisia konflikteja tai uskottomuutta, miehistön toimintakyky voi huonontua”, korostaa raportin laatijoihin kuuluva Lawrence Palinkas, joka on lääketieteellisen antropologian tutkija Etelä-Kalifornian yliopistossa.

Palinkas myöntää kuitenkin, että seksin harjoittaminen avaruudessa ei ole vain huono asia, sillä seksuaalisuuden toteuttaminen voi luoda tavallaan vakautta tai normaaliutta.

Seksin harjoittamisesta avaruudesta on tullut kuuma kysymys, koska Nasa, Euroopan avaruusjärjestö ja SpaceX:n kaltaiset yritykset kaavailevat pysyviä tukikohtia Kuuhun ja Marsiin. Lento Marsiin kestää yhdeksän kuukautta, ja siirtokuntien perustajat oleskelevat vuosia vieraalla taivaankappaleella.

Nykyään Kansainvälisellä avaruusasemalla vietetään noin kuudesta kahteentoista kuukautta. Siksi Concordia- ja Laval-yliopistojen tutkijat katsovat, että on aika ottaa huomioon avaruuslentäjien seksuaaliset tarpeet.

”Pidättyvyys ei ole kestävä ratkaisu. Mahdollistamalla itsetyydytys ja seksin harrastaminen partnerin kanssa autetaan avaruuslentäjiä rentoutumaan ja nukkumaan paremmin ja lievitetään kipua”, toteavat psykologit uudessa artikkelissa. Siinä tuodaan esiin, että on välttämätöntä varustaa avaruusalukset ja -asemat tiloilla, joissa seksiä voi harrastaa kenenkään häiritsemättä.

Hellä kosketus työntää erilleen

Säännöllinen seksi tukee tutkitusti henkistä hyvinvointia ja parantavan viihtyvyyttä. Sen sijaan siitä, millainen seksuaalinen kanssakäyminen avaruudessa käy päinsä, tiedetään tuskin mitään.

Kun avaruuslentäjät kaipaavat toistensa läheisyyttä, he kohtaavat suuren ongelman: kosketus voi sysätä toisen pois.

Periaatteessa painottomuus antaa maksimaalisen liikkumisvapauden ja sallii kaikki ajateltavissa olevat asennot, mutta ilman painovoiman vaikutusta suutelu tai hyväily johtaa siihen, että molemmat leijailevat poispäin, elleivät he ole kiinnittyneet toisiinsa. Selitys löytyy Newtonin kolmannesta eli voiman ja vastavoiman laista, jonka mukaan kappaleet vaikuttavat toisiinsa yhtä suurilla vastakkaissuuntaisilla voimilla.

Lisäksi törmätään biologisiin esteisiin. Maapallolla painovoima auttaa verta kiertämään kehon alimmissa osissa, mutta painottomuudessa veri pakkautuu vyötärön yläpuolelle – ja varsinkin päähän ja ylävartaloon. Verenkierto-ongelma voi aiheuttaa miehelle erektio- ja naiselle kiihottumishäiriön.

Kun Nasan astronautilta Ronald Garanilta kysyttiin suoraan, voiko penis jäykistyä avaruudessa, hän vastasi vältellen.

”Minun on vaikea keksiä, mitkä kehon Maassa esiintyvät toiminnot olisivat mahdottomia avaruudessa”, totesi Garan hieman arvoitukselliseen sävyyn Reddit-verkkosivun vastauksessaan.

Siinä tapauksessa, että yhdyntä onnistuu avaruudessa, pohdittavaksi tulee kysymys, onko biologisesti mahdollista tulla normaalisti raskaaksi ja synnyttää terveitä lapsia esimerkiksi Kuussa tai Marsissa. Maassa raskauteen ja vauvan syntymään johtavat tapahtumasarjat ovat herkkiä häiriöille, ja painovoima vaikuttaa niihin vahvasti.

Muun muassa jyrsijöillä, hyönteisillä, sammakkoeläimillä ja kaloilla tehdyillä kokeilla on yritetty selvittää heikon painovoiman vaikutusta lisääntymiskykyyn. Tulokset ovat valottaneet asiaa niukasti ja ristiriitaisesti.

Avaruusrotat saivat keskenmenon

Neuvostoliiton syyskuussa 1970 tekemä koe päättyi murskaavasti. Kun Kosmos-1129-satelliitin mukana Maata kiertäneet rotat palasivat maanpinnalle, ainakin osa niistä oli paritellut 19 vuorokauden pituisen avaruuslennon aikana. Kaksi naarasta oli tullut tiineeksi, mutta kummankin tiineys keskeytyi itsestään.

Kesäkuussa 1995 Nasan tutkija April Ronca selvitti avaruuslennon vaikutuksia rottien tiineyteen. Kun naaraat olivat olleet kantavia yhdeksän päivää, ne lähetettiin avaruuteen yhdeksäksi päiväksi. Rottien normaali kantoaika on noin kolme viikkoa.

Rottien paino nousi avaruudessa, ja ne olivat yhtä aktiivisia ja hyväkuntoisia kuin verrokit Maassa. Avaruudessa käyneiden naaraiden oli kuitenkin vaikeampi synnyttää – ilmeisesti siksi, että ne olivat menettäneet lihasmassaa ja -voimaa.

Sammakot sen sijaan lisääntyvät vaivattomasti painottomuudessa. Asia kävi ilmi tutkimuksessa, joka tehtiin Nasan Atlantis-avaruussukkulassa. Myös kesäkuussa 2021 julkaistut hiirikokeet antavat toiveita siitä, että ihmisten on mahdollista saada jälkeläisiä myös Maan ulkopuolella.

Japanilaisen tutkimuksen mukaan hiirien siittiöt kestivät hyvin pitkäaikaista varastointia ISS:llä. Kuusi vuotta avaruusasemalla säilytetyillä siittiöillä hedelmöitettiin Maassa tuoreita munasoluja.

Hedelmöityneet munasolut siirrettiin naaraaseen, ja niistä kehittyi kahdeksan tervettä poikasta. Niiden perimästä ei löydetty minkäänlaisia poikkeavuuksia siitä huolimatta, että siittiöt olivat altistuneet yli 100-kertaiselle säteilylle.

Jos miesten pakastetut siittiöt säilyttävät hedelmöityskykynsä avaruudessa vuosia, tulevaisuuden siirtokunnat voivat turvautua niihin siinä tapauksessa, että kosminen säteily huonontaa siittäjien hedelmällisyyttä.

On vielä liian aikaista puhua siitä, milloin ensimmäinen lapsi syntyy Maan ulkopuolella. Tähtitieteilijä Chris Impey Arizonan yliopistosta on kuitenkin esittänyt oman näkemyksensä asiasta. Hän on kirjoittanut monta artikkelia ihmiskunnan tulevaisuudesta Maan ulkopuolella ja ennustaa, että ensimmäinen avaruuslapsi tulee maailmaan vuoden 2040 tienoilla.

Vanhemmat ovat Impeyn mukaan todennäköisesti joko ISS:llä tai yksityisellä avaruusasemalla pitempään viihtyviä turisteja. Impeyn näkökulmasta tarkasteltuna tapahtuma panee alulle planeettojenväliseen sivilisaatioon johtavan kehityksen:

”Kun Maan ulkopuolella syntyy ensimmäinen lapsi, sivuutetaan yhtä tärkeä merkkipaalu kuin ihmiskunnan levitessä Afrikan ulkopuolelle.”