Voiko pitää paikkansa, että Merkurius on Maan lähin naapuri?

Venusta pidetään yleensä Maan lähimpänä naapuriplaneettana, mutta olen lukenut, että todellisuudessa se onkin Merkurius. Kuinka asia oikeastaan on?

Venusta pidetään yleensä Maan lähimpänä naapuriplaneettana, mutta olen lukenut, että todellisuudessa se onkin Merkurius. Kuinka asia oikeastaan on?

Goddard/nasa

Kaikista Aurinkokunnan planeetoista Venus käy lähimpänä Maata. Kun Venus ja Maa tulevat kiertoradoillaan lähimmäs toisiaan 584 vuorokauden välein, ne ovat 38 200 000 kilometrin päässä toisistaan.

Etäisyys on noin 100 kertaa Maan ja Kuun väli 384 400 kilometriä.

Uusi laskelma paljasti virheen

Vuonna 2019 päädyttiin kuitenkin uusien laskelmien jälkeen siihen, että Maan lähin naapuri on Venuksen sijasta Merkurius – keskiarvon mukaan ja huolimatta siitä, että Merkurius sijaitsee melkein kaksi kertaa niin kaukana kuin Venus ollessaan lähimpänä Maata eli 77 300 000 kilometrin päässä.

Venus tulee selvästi lähemmäksi Maata, mutta Merkurius sijaitsee kauemmin lähempänä Maata.

merkurius kestovoittaja
© Shutterstock & Lotte Fredslund

1: Venus käy lähempänä

Venus kiertää Aurinkoa Maan vieressä ja tulee radallaan lähemmäksi Maata kuin mikään muu planeetta. Välimatka pitenee kuitenkin nopeasti planeettojen ”kohtaamisen” jälkeen.

etäisyydet mallinnetaan - maa venus merkurius
© Shutterstock & Lotte Fredslund

2: Etäisyydet mallinnetaan

Laskelmia varten Maan ja Venuksen ja Maan ja Merkuriuksen välimatka määritettiin kiertoradoista piste pisteeltä. Etäisyyksien muutokset mallinnettiin yli 10 000 vuoden ajalta.

Merkurius lähimpänä Maata
© Shutterstock & Lotte Fredslund

3: Merkurius on kaikkien naapuri

Kävi ilmi, että Merkurius on keskimäärin 155 milj. kilometrin päässä Maasta. Keskietäisyys Venukseen on vajaat 170 milj. kilometriä. Merkurius on lähimpänä kaikkia Aurinkokunnan planeettoja.

Laskelmien takana on kolme tutkijaa muun muassa Nasasta. He kutsuvat laskentatapaa piste-ympyrämenetelmäksi.

Kun minkä tahansa kahden eri kiertoradan pisteen keskietäisyys voidaan määrittää, ei tarvitse tyytyä kahden planeetan pienimmän ja suurimman etäisyyden keskiarvoihin. Menetelmää soveltamalla lopputulokseksi saadaan siis, että Merkurius on Maan lähin naapuriplaneetta.

Testatakseen uudenlaista tapaa määrittää kahden samaa keskipistettä kiertävän taivaankappaleen keskietäisyys tutkijat loivat 10 000 vuotta kattavan tietokonesimulaation Aurinkokunnasta.

Uusi laskelma korjasi etäisyydet

Piste-ympyrämenetelmään perustuva laskentatapa antoi tulokseksi, että Merkurius on keskimäärin lähempänä Maata kuin Venus. Tähän on koottu keskietäisyydet Maahan:

Piste-ympyrämenetelmä ei ole myöskään aivan tarkka, koska planeettojen radat eivät ole täydellisiä ympyröitä eivätkä planeetat kierrä Aurinkoa samassa tasossa.

Simulaation mukaan laskentavan virhemarginaali on kuitenkin vain 0,25 prosenttia. Vanhalla määritysmenetelmällä, joka perustuu planeettojen pienimmän ja suurimman etäisyyden keskiarvoon, ero todellisuuteen on peräti 67,15 prosenttia.

Uudella laskentatavalla saatiin lisäksi selville, että Merkurius on keskimäärin lähimpänä KAIKKIA Aurinkokunnan planeettoja – Neptunusta myöten.