Pluto ja Neptunus teoriassa törmäyskurssilla

Aurinkokunnan uloin planeetta voi olla Pluto tai Neptunus. Voivatko ne törmätä toisiinsa?

Pientä kallioplaneettaa Plutoapidetään Aurinkokunnan uloimpana planeettana. Koska sen kiertorata on hyvin soikea, se on aika ajoin lähempänä Aurinkoa kuin toiseksi uloin planeetta, kaasujättiläinen Neptunus. Näin oli mm. vuosina 1979–1999. Toisin sanoen näiden kahden planeetan radat risteävät ajoittain. Kun puhutaan ratojen risteämisestä, mieleen voi tulla, että planeetat saattavat kohdata toisensa samalla tavalla kuin autot tienristeyksessä. Planeettojen törmäyksellä olisi luultavasti mullistavat seuraukset Aurinkokunnassa, mutta onneksi pelkoon ei ole syytä, sillä ulkoplaneettojen kiertoradat eivät ole samalla tasolla. Niiden radat ovat sellaisessa kulmassa toisiinsa nähden, että törmääminen kolmiulotteisessa avaruudessa on käytännössä mahdotonta. Väli on niin suuri, että ne eivät joudu missään vaiheessa kovin lähelle toisiaan – ainakaan niin lähelle, että voitaisiin puhua lähikosketuksesta tai peräti yhteentörmäyksestä. Vaikka planeettojen radat eivät ole vakioita pitkällä aikajänteellä tarkasteltuna, ne muuttuvat niin hitaasti, että muutoksella on käytännön merkitystä vasta miljardien vuosien kuluttua. Tähtitieteellisessä katsannossa edes näin pitkä aika ei lisää merkittävästi Pluton ja Neptunuksen yhteentörmäyksen todennäköisyyttä. Jos Pluto ja Neptunus törmäisivät toisiinsa, taivaalla näkyisi kirkkainta koskaan havaittua supernovaa muistuttava valoilmiö.