Shutterstock
planeetat törmäys

Paha kaksonen pelasti Maan

Aurinkokunnan lapsuudessa Venus törmäili pienempien taivaankappaleiden kanssa. Samalla se suojasi nuorta Maata osumilta.

Venusta kutsutaan usein Maan pahaksi kaksoseksi, sillä kooltaan Venus muistuttaa Maata, vaikka se onkin kehittynyt aivan erilaiseksi planeetaksi.

Maasta tuli Aurinkokunnan keidas, mutta Venuksen olot johdattavat ajatukset helvettiin. Venuksen oloja leimaavat paksu hiilidioksidista koostuva kaasukehä, rikkihappopilvet ja jopa 460 asteen lämpötila. Venuksen ja Maan suuret erot ovat yksi Aurinkokuntaan edelleen liittyvistä arvoituksista.

Nyt astronomiryhmä on löytänyt eroihin yhden mahdollisen selityksen, joka johtuu planeettojen lapsuusajoista.

Nuoressa Aurinkokunnassa planeetat törmäilivät usein muiden taivaankappaleiden kanssa. Osa niistä oli jopa Marsin kokoisia.

aurinkokunta synty

Nuoressa Aurinkokunnassa vilisi kivenlohkareita, jotka törmäilivät toisiinsa.

© Shutterstock

Tähän asti tutkijat ovat olettaneet, että Venus ja Maa ovat joutuneet samanlaisen pommituksen kohteeksi, mutta yhdysvaltalaisen Arizonan yliopiston tutkijoiden tekemät 4 000 tietokonesimulaatiota osoittivat, että erot planeettojen nuoruudessa olivat hyvin suuret.

Venus otti myös Maalle tarkoitetut iskut

Simulaatiot osoittavat, että noin puolet Maahan osuneista törmäyksista oli vain osittaisia. Toisin sanoen taivaankappaleet vain hipaisivat Maata. Osittainenkin törmäys hidasti kivenlohkareiden vauhtia, ja ne jatkoivat matkaansa edelleen ja törmäsivät Venukseen.

Hidas nopeus tarkoitti sitä, että Venus imaisi kappaleet itseensä. Siten Maan kaksonen siis takasi sen, että vieraat taivaankappaleet eivät suunnanneet kurssiaan uudelleen kohti Maata.

Kaksi erilaista törmäystyyppiä näkyvät myös niissä aineissa, joita lohkareet jättivät Maahan ja Venukseen. Maahan päätyi materiaa vain kappaleiden kuoresta ja vaipasta, kun taas rautapitoiset ytimet iskeytyivät Venukseen.

Simulaatioista selvisi, että Venukseen on kohdistunut enemmän voimakkaampia iskuja kuin Maahan, mikä on vaikuttanut Venuksen kehitykseen.

Venukseen osunut pommitus voi tutkijoiden mielestä selittää sen, miksi planeetalla ei ole kuita, miksi siltä puuttuu magneettikenttä ja miksi se pyörii akselinsa ympäri hitaammin kuin Maa. Nämä kaikki ovat peruseroja, jotka ovat vaikuttaneet planeettojen myöhempään kohtaloon.