Toukokuun taivas tarjoaa tähdenlentotykitystä

Vaikka yöt käyvät yhä valoisammiksi, öisellä taivaalla on vielä paljon näytettävää. Toukokuussa kannattaa tutkailla esimerkiksi kimmeltäviä tähdenlentoja ja näkyviä planeettoja.

Kaakaota termokseen ja reppu selkään! Toukokuisella taivaalla on nimittäin kärsivälliselle katsojalle paljon upeaa nähtävää.

© Shutterstock

Linnut visertävät, puut puhkeavat lehteen ja housunlahkeet lyhenevät.

Kevät alkaa olla vauhdissa, ja vaikka kaukoputket ja tähtien tutkailu ei olisikaan päällimmäisenä mielessä, kannattaa vilkaista välillä myös taivaalle.

Toukokuussa katetaan nimittäin sellainen tähtitieteellinen herkkupöytä, että sitä ei kannata jättää väliin.

Valoisat kesäyöt lähestyvät

Ennen kaikkea kannattaa tietenkin iloita siitä, että valoisat kesäyöt lähestyvät, ja niitähän Suomessa tunnetusti riittää.

Valoisia kesäöitä koetaan siellä, mistä katsottuna Aurinko laskee keskiyöllä enintään 18 astetta horisontin alapuolelle.

Silloin sen säteet yltävät edelleen yötaivaalle, ja yöt jäävät hämäriksi eivätkä pimene kokonaan.

Hämärä luokitellaan tähtitieteessä kolmeen lajiin:

  • Porvarillinen hämärä:

Auringon keskipiste on korkeintaan kuusi astetta horisontin alapuolella. Sekä taivaanranta että maanpinnalla olevat kohteet erottuvat selvästi, ja ulkona voi puuhastella ilman keinovaloa.

  • Nauttinen hämärä:

Auringon keskipiste on 6–12 astetta horisontin alapuolella. Maanpinnalla olevien esineiden ääriviivat erottuvat, mutta horisontti on jo hieman sumentunut.

  • Astronominen hämärä:

Auringon keskipiste on 12–18 astetta horisontin alapuolella. Vaikka sen säteet siroavat edelleen taivaalle, ihmissilmin katsottuna tuntuisi jo olevan pimeää.

Bongaa planeettoja

Keväällä myös moni planeetta ilmoittaa olemassaolostaan. Punainen naapurimme Mars on ollut näkyvissä pari kuukautta, ja sen voi edelleen löytää taivaalta.

Marsin löytää parhaiten katsomalla auringonlaskun aikoihin länteen päin suunnilleen Härän tähdistön suuntaan.

Marsin lisäksi nähtävissä on aurinkokuntamme suurin planeetta, Jupiter, joka on hieman Marsia helpompi löytää. Se löytyy parhaiten suuntaamalla katse kohti etelää Neitsyen tähdistöön päin.

Myös Saturnus ja Venus vilahtavat taivaalla, mutta niitä on vaikeampi havaita. Saturnusta kannattaa tähyillä Jousimiehen suunnasta ja Venusta Kalojen tienoilta.

Meteoriparvi käynnistää tähdenlentotykityksen

Kaiken tuon lisäksi taivasta halkoo vielä meteoriparvi.

Melko tuntematon eta-akvaridien meteoriparvi kulkee maapallon ohi 21.4.–12.5. ja saavuttaa maksiminsa suunnilleen 5. toukokuuta.

Lokakuussa näkyvien orionidien tapaan myös eta-akvaridit liittyvät Halleyn komeettaan, joka pudottaa kyydistään pikkukiviä ja pölyä kieppuessaan ympäri universumia.

Niiden rippeet palavat osuessaan Maan ilmakehään ja sytyttävät iloksemme tähdenlentoja.

Valitettavasti nämä tähdenlennot näkyvät Suomessa korkeintaan maan eteläosissa, mutta etelämpänä niiden synnyttämä ilotulitus on sangen näyttävä.

Sitä kannattaa tiirailla Vesimiehen tähdistön suunnalta lähinnä idän suunnasta juuri ennen auringonnousua. Tarkemmat suuntatiedot kotipaikkakunnallesi saat tästä linkistä.