40-metrinen meteori muuttaisi Nokian kuopaksi
Todennäköisyys, että suuri asteroidi iskeytyy Maahan, on onneksi varsin pieni, sillä pienempikin meteori voi tuhota kokonaisia kaupunkeja.

Joka vuosi Maan paino kasvaa noin 40 000 tonnilla avaruudesta tulevien pienten ja vähän isompien meteorien vuoksi. Suurin osa taivaalta tulevista kappaleista on kuitenkin niin pieniä, että ne palavat kokonaan ilmakehässä ja näkyvät Maahan vain loistavina tähdenlentoina.
Tieteen Kuvalehden numerossa 14/2013 on kattava teema-artikkeli asteroideista ja komeetoista. Tästä voit lukea, mitä tapahtuisi, jos erikokoisia avaruudesta peräisin olevia kiviä putoaisi Suomeen.
Nokiasta jäisi jäljelle vain kuoppa
Jos läpimitaltaan noin 40-metrinen rautaa ja nikkeliä sisältävä meteoritörmäisi 72 000 kilometrin tuntinopeudella maapalloon, iskussa vapautuisi yhtä paljon energiaa kuin 1 600:ssa Hiroshiman ja Nagasakin tuhonneessa ydinlatauksessa. Kun moinen murikka osuu maahan, syntyy 1,2-kilometrinen kraatteri.
Iskun voimasta esimerkiksi Nokian kaupungista jäisi jäljelle vain kuoppa. Räjähdys aiheuttaisi maanjäristyksen, jonka voimakkuus olisi 4,9. Noin 40 sekunnin kuluttua räjähdyksestä paineaallot yltäisivät parin sadan kilometrin päähän Helsinkiin, jossa kaupunkilaiset tuntisivat maan vavahtelevan hieman jalkojensa alla.
Helsinkiläiset saisivat palovammoja
Jos avaruudesta tuleva murikka olisikin asteroidi, jonka halkaisija on 1,75 kilometriä, tuhot olisivat paljon suuremmat. Iskukohdassa ollut Nokia muuttuisi kraatteriksi, jonka halkaisija on 24 kilometriä. Helsinkiläisetkään eivät silloin olisi turvassa.
Nokian yllä loistaisi ylimääräisenä aurinkona 23-kilometrinen hehkuva tulipallo, joka sytyttäisi kaiken palavan materian myös Helsingissä. Tapahtumahetkellä ulkotiloissa olevat helsinkiläiset saisivat kolmannen asteen palovammoja.
Samaan aikaan Helsinkiä ravistelisi maanjäristys, jonka voimakkuus olisi 8,3. Muutama minuutti räjähdyksen jälkeen paineaalto yltäisi pääkaupunkiin, ja rakennusten ikkunat rikkoutuisivat ja puut kaatuisivat.
Räjähdys heittäisi maa-ainesta ja kiviä ympäri koko eteläistä Suomea. Helsinkiin niistä laskeutuisi noin yhdeksän senttiä paksu kerros.
Etelä-Suomi tuhoutuisi
Jos taas taivaalta tippuisi samanlainen murikka kuin se, joka 66 miljoonaa vuotta sitten hävitti kaikki lentotaidottomat dinosaurukset maan päältä, tuho ei rajoittuisi enää vain Suomeen, vaan iskun seuraukset tuntuisivat kaikkialla maapallolla.
Iskussa syntynyt kraatteri, jonka keskusta olisi Nokian kohdalla, ulottuisi melkein Vantaalle asti. Koko ympäristö muuttuisi valtavaksi tulipalloksi, jonka halkaisija olisi 236 kilometriä. Kaikki palaisi tuhkaksi.
Kun räjähdyksen paineaalto saapuisi Helsinkiin, pääkaupungin ylle sataisi yli sadan metrin kerros räjähdyksessä irronnutta materiaa.
Miljardeja tonneja kalliota höyrystyisi, ja valtava määrä pölyä ja sulaa kiveä nousisi korkealle ilmakehään. Kun räjähdyksen voimasta ilmaan noussut materia jälleen laskeutuisi alas, ilmanvastus kuumentaisi sitä niin paljon, että se syttyisi palamaan.
Maan ilmasto muuttuisi
Iskun ilmaan nostattamat pölyt ja kaasut sekä maailmanlaajuisista paloista syntyvä noki ja tuhka estäisivät auringonvalon pääsyn Maan pinnalle. Monet kasvit kuolisivat, ja lämpötila laskisi kuukausien ajan. Kaasut saattaisivat myös aiheuttaa happosateita ja tuhota otsonikerrosta.
Elämä Maassa olisi moisen törmäyksen jälkeen äärimmäisen vaikeaa. Kaikkein optimistisimpien arvioiden mukaan ihminen olisi kuitenkin niin sopeutuvainen eläin, että se saattaisi selvitä jollakin tavalla mullistuksesta.