Tietoja Marsista
Mars on tähtitaivaan kirkkaimmin loistavia kappaleita, ja sen voi nähdä lähes koko vuoden ajan.
Nyt kuitenkin on tavallistakin otollisempi tilaisuus sen tarkkailuun, sillä vain suunnilleen kerran kahdessa vuodessa Mars tulee niin lähelle Maata kuin nyt – toisin sanoen noin 100 miljoonan kilometrin päähän.
Lyhyt välimatka johtuu siitä, että Mars on oppositiossa. Se taas tarkoittaa sitä, että Aurinko, Maa ja Mars ovat samalla suoralla linjalla.

Mars saa punaoranssin värinsä rautaoksidista.
Voit helposti tunnistaa Marsin sen värikkäästä hohteesta, jonka aiheuttaa planeetan pinnan ja kaasukehän ruosteenpunainen pöly.
Pölyn punaisuus johtuu Marsin pinnan runsaasta rautaoksidista, joka tunnetusti värjää sekä ruosteen että veren.
Marsin pinnasta on peräti 18 prosenttia rautaoksidia, kun sitä Maan pinnasta on vain 8 prosenttia.
Mars-opas

Toimi näin
MISSÄ JA MILLOIN?
Mars näkyy iltataivaalla lokakuussa. Planeetta on oppositiossa yöllä 13.–14. lokakuuta. Voit tarkkailla sitä esimerkiksi klo 22 itäkaakon suunnalla. Yön kuluessa Mars kiertyy etelään (tähtäimessä).
NÄKYVYYS?
Tehokas kiikari vahvistaa Marsin värejä niin, että planeetta vaikuttaa hyvinkin punaiselta. Koeta tarkentaa kiikari Marsin suuntaan, kun Mars ohittaa läheltä tähden tai toisen planeetan.
Mars ilmestyy horisontin ylle itään kello 18:n jälkeen. Korkeimmillaan se on etelässä 35 asteen korkeudella yöllä yhden jälkeen. Sen oranssinpunainen hehku näkyy aamunkoittoon asti.