Marsin pinnalla näkyvät kuviot on nimetty niiden hämähäkkiä muistuttavan muodon mukaan.

© NASA/JPL
Maailmankaikkeus - Mars

Marsista löydettiin kasapäin hämähäkkejä

Punaisen planeetan pinnalla toistuu tietty kuvio paljon useammin kuin tutkijat tähän asti ovat tienneet. Havainnon vahvistavat Nasan luotaimen kuvat.

Ne ovat saaneet nimensä muodostaan, joka vie ajatukset oitis hämähäkkeihin.

Oikeasti nämä ”hämähäkit” ovat repeämistä syntyneitä kuvioita Marsin pinnalla.

Tähän asti tutkijat ovat uskoneet, että ”hämähäkkejä” esiintyisi vain tietyllä alueella Marsin etelänavalla.

Nyt on kuitenkin käynyt ilmi, että niitä on myös muualla Marsissa.

Hämähäkin jalat ovat kaasua

”Hämähäkkien” leveys voi olla 10–100 metriä. Ne syntyvät, kun hiilidioksidi jäätyy Marsin talven aikana.

Kun Marsin ilmasto keväällä ja kesällä lämpenee, Aurinko lämmittää kuvioiden jäätä.

Kun jäätynyt hiilidioksidi lämpenee, se muuttaa muotoaan jäästä kaasuksi ja hakeutuu Marsin kaasukehään. Samalla se hajottaa Marsin pintaa ja pölyä ja muodostaa hämähäkkikuvion jalat.

6 000 vapaaehtoista avustajaa

Havainto tehtiin Planet Four -hankkeessa, jota johtaa Nasan tutkimusjohtaja Laura Kerber. Erikoista hankkeessa on se, että siinä on mukana kaikkiaan yli 6 000 vapaaehtoista, jotka ovat etsineet ”hämähäkkejä” Marsia kiertävän Context Cameran ottamista kuvista.

Planet Four -hankkeeseen voit tutustua Zooniverse-verkkopalvelussa, joka on maailman suurin ”tavallisille ihmisille” tarkoitettu digitaalinen tutkimusportaali.

Mars Reconnaissance Orbiter

© NASA

Vapaaehtoisten tekemät havainnot on vahvistettu vertaamalla tuloksia Nasan Mars Reconnaissance Orbiter -luotaimen korkearesoluutiokuviin.

Lue myös:

Mars

Robotit valtaavat Marsin

11 minuuttia
Mars

Visa: Laskeutumiset Marsiin

1 minuuttia
Aurinkokunta

Nyt Saturnus on Aurinkokunnan kuukuningas

2 minuuttia
Suosituimmat

Kirjaudu sisään

Virhe: Tarkista sähköpostiosoite
Salasana vaaditaan
NäytäPiilota

Oletko jo tilaaja? Oletko jo lehden tilaaja? Napsauta tästä

Uusi käyttäjä? Näin saat käyttöoikeuden!