Maan naapurit kohtaavat toisensa
Syyskuussa Merkurius ilmestyy taivaalla näkyviin aivan lähellä Venusta, Marsia ja Kuuta. Ota siis kiikari käteen ja lähde ihailemaan ainutlaatuista tähtitaivaan näytöstä.

Syyskuun puolivälissä Merkurius nousee esiin itäisestä horisontista vähän ennen auringonnousua. Seurakseen se saa muita planeettoja ja tähtiä sekä kapean Kuun sirpin. Kosminen paraati näkyy paljain silmin tai kiikarilla. Kuvassa Merkurius näkyy vasemmalla ja Venus oikealla.
Merkurius on niin lähellä Aurinkoa, että se normaalisti peittyy Auringon valoon. 12. syyskuuta se on kuitenkin – Maasta nähtynä – niin kaukana Auringosta, että se näkyy ennen aamunkoittoa. Kiikarilla näet Merkuriuksen päivä- ja yöpuolen.
ja 17. syyskuuta Merkurius ja Mars ovat taivaalla lähellä toisiaan. Planeetat näkyvät itäisen horisontin yllä tunnin verran ennen auringonnousua.
syyskuuta Venus nousee esiin horisontista kello 3.50. Vartin kuluttua nousee Kuu ja juuri ennen kello viittä Mars, jota Merkurius seuraa muutaman minuutin kuluttua.
Toimi näin
- Jos sää on kirkas 18. syyskuuta, nouse ylös ennen kuin kello on 3.50 ja etsi ulkoa paikka, josta on vapaa näkymä idän horisonttiin. Kiikari helpottaa taivaankappaleiden bongaamista.
- Jos et ole kovin aamuvirkku, lähde ulos edes tunti ennen auringonnousua. Silloin noin 5–15 astetta horisontin yllä näkyvät Merkurius, Venus, Mars ja Kuu.
- Saadaksesi kamerallasi teräviä kuvia kosmisesta näytelmästä käytä jalustaa. Aivan tavallinen objektiivi riittää kaikkien taivaankappaleiden ikuistamiseen – et tarvitse laajakulma- tai teleobjektiivia.