Shutterstock

Päiväntasaajalla pimeys laskeutuu nopeasti

Matkoillani olen pannut merkille, että etelässä hämärä aika on lyhyempi kuin pohjoisessa. Laskeeko Aurinko etelässä nopeammin?

Sinänsä Aurinko laskee kaikkialla yhtä nopeasti. Silti voidaan sanoa, että pimeä laskeutuu hitaammin pohjoisessa kuin päiväntasaajan seudulla. Ilmiö johtuu siitä, että Aurinko laskee eri kulmassa. Päiväntasaajalla Aurinko painuu horisontin taakse lähes suoraan, kun taas kaukana pohjoisessa tai etelässä se laskee vinosti.

Koska Auringon näennäinen liike taivaankannella on yhtä nopeaa kaikkialla, aika, jonka kuluessa se katoaa horisontin alapuolelle, pitenee sitä mukaa mitä kauempana päiväntasaajasta ollaan. Tästä syystä sekä pohjoisen että eteläisen napapiirin takana syntyy kesäisin tilanne, jota kutsutaan yöttömäksi yöksi. Tällöin Aurinko vain käväisee kääntymässä horisontin tuntumassa, ja uusi aamu sarastaa jo, kun ilta on vasta ehtinyt hieman hämärtyä.

Pohjoismaalainen voi yllättyä siitä, miten nopeasti ilta pimenee trooppisilla seuduilla. Toisin kuin Pohjolassa, jossa hämärä aika voi kestää useita tunteja, päiväntasaajan ympäristössä pimeys laskeutuu noin puolessa tunnissa.