Lähde Google Mapsin mukana Aurinkokunnan planeetoille ja kuille
Googlen karttatoimintoa on laajennettu niin, että nyt voit klikkailla itsesi vaikka Marsin pölyiselle pinnalle, Merkuriuksen kraattereihin ja monille muille Maan naapuristossa oleville taivaankappaleille.

Venuksen pinta Google Mapsin esittämänä.
Mitä tekisit seuraavaksi, jos olisit Googlen tavoin kartoittanut koko Maan? No, vuorossa olisivat tietenkin Aurinkokunnanmuut planeetat ja niiden kuut.
Yhdysvaltalaisen jättiyhtiön uusi aluevaltaus julkistettiin Google Maps -palvelun päivityksessä.
Nyt Google Maps ei ainostaan selvitä lyhintä reittiä kotoa työpaikalle, vaan tarjoaa sinulle myös hehkuvan kuumia näkymiä Venuksessa, jäisiä maisemia Enceladuksessa tai valtavia kraattereita Mimaksessa.
TÄSTÄ PÄÄSET TUTKIMUSMATKALLE AURINKOKUNTAAN
Cassinin kuvat Googlen käytössä
Nasa ja Esa ovat antaneet Googlelle tuhansia kuvia Maan naapuristosta.
Monet luotaimet ovat ottaneet kuvia eri vuosikymmeninä. Kun kuvat nyt on koostettu yhteen, ne antavat hyvän käsityksen siitä, miltä Aurinkokunnan muut taivaankappaleet näyttävät.
Google on muun muassa saanut käyttöönsä yli 500 000 Cassini-luotaimen ottamaa kuvaa. Cassini nappasi kuvat 13 vuotta kestäneellä seikkailullaan Saturnuksen lähistöllä. Kuvien joukossa on lukuisia otoksia kaasujätin 62:sta kuusta.
Tee 3D-matka planeetoille
Google Mapsiin on merkitty taivaankappaleiden nimetyt paikat. Nimiä klikkaamalla saat lisää tietoa kraattereista, vuorista ja joenuomista.
Paikoissa, joista otetut kuvat ovat riittävän tarkkoja, voidaan pinta näyttää myös 3D-kuvana. Voit esimerkiksi kokea Marsin vuorten korkeuden ja rotkojen syvyyden.
Jos haluat lähteä tutkimaan Aurinkokuntaa, mene Google Mapsiin ja valitse satelliittikuvat. Pääset palveluun myös tästä.