Shutterstock
Useita kuita

Onko Maalla aina ollut vain yksi kuu?

Osalla Aurinkokunnan planeetoista on useita kuita. Onko Kuu aina ollut Maan ainoa kiertolainen?

Neljä miljardia vuotta sitten Maalla ehkä oli kaksi kuuta. Ajatuksen esittivät yhdysvaltalais-norjalainen avaruustutkija Erik Ian Asphaug ja hänen sveitsiläinen kollegansa Martin Jutzi vuonna 2011.

Teorian mukaan molemmat kuut kiersivät Maata miljoonia vuosia, kunnes ne törmäsivät ja sulautuivat yhteen.

Yhteentörmäys selittäisi sen, miksi Kuun puolet ovat geologisilta ominaisuuksiltaan erilaiset.

Planeetta ja kaksi kuuta

Maalla on voinut olla kaksi kuuta, joiden yhteentörmäyksestä nykyinen Kuu on syntynyt.

© Shutterstock

Kuussa on merkkejä yhteentörmäyksestä

kuun kääntöpuoli
© NASA

Asphaug ja Jutzi esittivät vuonna 2011, että Kuun kääntöpuolen ylänkö on voinut syntyä, kun Kuuhun törmäsi toinen kappale, joka oli kooltaan noin kolmasosa Kuusta.

forsiden af månen
© NASA

Törmäyksessä syntyi myös laavameri, jossa oli kaliumia, fosforia ja harvinaisia maametalleja. Laavameri ajautui Kuun etupuolelle, missä se jähmettyi.

Kuun lisäksi Maata kiertävillä radoilla liikkuu usein niin sanottuja kvasikuita. Ne ovat Aurinkoa kiertäviä asteroideja, jotka radallaan kulkeutuvat ajoittain Maan lähistölle.

Juuri nyt Maalla on vierailevana kiertolaisena kvasikuu Kamo'oalewa.

Kuita ja planeettoja

Kamo'oalew tulee Aurinkoa kiertäessään välillä niin lähelle Maata, että se näyttää kiertävän Maata.

© Juan Gartner/Getty Images

Kamo'oalewa havaittiin vuonna 2016. Sen läpimitta on noin 50 metriä. Se on kiertänyt Maan lähistöllä 500 vuotta ja pysyy täällä vielä 300 vuotta.