Nasa

Nasa valmistelee uuden aikakauden alkua Kuussa

Kuun historiassa alkaa uusi aikakausi vielä tämän vuosikymmenen aikana.

Jos Nasa saisi päättää, Kuussa olisi vakituisesti astronautteja muutaman vuoden kuluttua.

Avaruusjärjestö on nimittäin juuri vahvistanut, että työ pysyvän tukikohdan saamiseksi Kuuhun on täydessä vauhdissa.

Tavoitteena on, että ennen vuosikymmenen loppua Kuussa on koko ajan sekä astronautteja että mönkijöitä.

Näin totesi viime viikonloppuna Nasan Orion-kuuohjelman johtaja Howard Hu. Orion-ohjelma on osa Artemis-ohjelmaa, jonka tavoitteena on saada ihminen Kuuhun lähivuosina.

Hu kertoi BBC:n Sunday with Laura Kuenssberg -ohjelmassa, että äskettäinen Artemis 1 -kuuraketin laukaisu oli ensimmäinen askel kohti ”syvän avaruuden” tutkimista ja ”pitkälle suuntautuvia” avaruuslentoja.

”Tällä vuosikymmenellä Kuussa varmasti on ihmisiä, jotka viipyvät siellä pidemmän aikaa”, Hu totesi.

Aiemmin Nasa on ilmoittanut tavoitteena olevan sen, että ihminen voi oleskella Kuussa monta kuukautta kerralla.

”Heillä on siellä sitten asuntoja ja mönkijöitä”, Hu kertoi.

© Shutterstock

Mikä on Nasan Artemis-ohjelma?

Perusta kuutukikohdalle

Artemis 1 -lennon laukaisu oli samalla lähtölaukaus Nasan pysyvälle tukikohdalle Kuussa.

Tavoitteena on vielä tehdä testilentoja, ennen kuin astronautit lähetetään Kuuta kiertävälle radalle vuonna 2024. Laskeutuminen Kuuhun tapahtuu aikaisintaan vuonna 2025.

Sen jälkeen Kuuhun aletaan rakentaa tukikohtaa. Sinne pystytetään asuntoja ja viedään mönkijöitä. Ja samalla tutkitaan Kuun olosuhteita.

Astronautteja Kuussa

Artemis-ohjelma on ensimmäinen askel matkalla kohti pysyvästi asuttua kuuasemaa, jossa astronautit voivat oleskella kuukausia.

© NASA

Lue myös:

Pitkän aikavälin suunnitelmana on viedä ihminen myös Marsiin. Tavoitteen toteutuminen on kuitenkin vielä kaukana tulevaisuudessa.