Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton kilpailu avaruuden valloituksesta on kaukaista historiaa. Nyt on menossa uusi kilpailu siitä, mikä maa rakentaa ensimmäisen pysyvän tukikohdan Kuuhun.
Nasa teki tänä vuonna ensimmäisen testilennon uudella Space Launch System -kantoraketillaan. Myös neljän muun maan avaruusjärjestöillä on suuret suunnitelmat Kuun valloittamiseksi.
Lue, mitä eroja eri maiden kuuhankkeilla on ja miten pitkälle ne ovat päässeet.
5: Intia
Lähtötilanne: Jäljessä johtavista avaruusvalloista

Intia aikoo lähettää Chandrayaan-3-luotaimen Kuun pinnalle vuonna 2023. Se on paranneltu versio kuvassa näkyvästä edeltäjästä Chandrayaan-2:sta.
Raketti ja lasketumisalus rakenteilla
Intia on täyttä vauhtia kehittämässä uutta versiota GSLV-raketistaan, joka pystyy viemään miehitetyn aluksen avaruuteen. Lähivuosien suunnitelmissa on luotaimen lähettäminen Kuun pinnalle.
- Tähän mennessä: Vuonna 2008 Intia lähetti Chandrayaan-1-luotaimen Kuuta kiertävälle radalle. Sieltä luotain on bongannut muun muassa vettä Kuun navoilta.
- Nyt: Vuonna 2019 luotaimen laskeutuminen Kuun pinnalle epäonnistui, mutta vuonna 2023 uuden Chandrayaan-3-luotaimen ja Vikram-laskeutujan on määrä lähteä tutkimaan Kuun etelänavan seutuja.
- Tulossa: Intia suunnittelee jo seuraavaa tutkimusmatkaa Kuun etelänavalle vuonna 2025. LUPEX-hankkeeseen osallistuvat myös japanilaiset, jotka vastaavat kuumönkijän kehittelystä.
4: Japani
Lähtötilanne: Riippuvainen yhteistyöstä muiden kanssa

Japanilaisen Ispace-yhtiön laskeutumisaluksen on määrä päästä Hakuto-R-lennon mukana Kuun pinnalle vielä vuoden 2022 puolella.
Japanilainen mukaan Artemis-lennolle
Japanissa yksityiset avaruusyritykset kasvavat kovaa vauhtia. Erityisesti Ispace tähtää Kuuhun. Valtion avaruustutkimusviraston JAXA:n tavoitteena on lähettää japanilainen astronautti Kuuhun Nasan Artemis-lennolla 2030-luvulla.
- Tähän mennessä: 1990-luvun alussa Japani lähetti Hiten-luotaimen Kuuta kiertävälle radalle. Vuonna 2007 se sai seurakseen isomman SELENE-luotaimen, joka on löytänyt muun muassa laavaa Kuun pinnan alta.
- Nyt: Ispacen Hakuto-R-hankkeen tavoitteena on lähettää Kuuhun useita luotaimia ja mönkijöitä. Ensimmäisen japanilaisen kuulaskeutujan on määrä päästä perille vielä tämä vuonna. Sen mukana on Yhdistyneiden arabiemiirikuntien Rashid-mönkijä.
- Tulossa: JAXA valmistelee yhdessä Nasan, Kanadan CSA:n ja Euroopan avaruusjärjestön Esan kanssa Gateway-avaruusasemaa ja kansainvälistä kuutukikohtaa.
3: Venäjä
Lähtötilanne: Hyvistä asemista kuukilpailuun

Neuvostoliitto tutki Kuuta Luna-ohjelman luotaimilla vuosina 1959–1976. Nyt Venäjä aikoo jatkaa tutkimusta Luna 25 -luotaimella.
Venäjä elvyttää Neuvostoliiton kuututkimuksen
Avaruusaikakauden alussa Neuvostoliitto lähetti ensimmäisenä Maata kiertävälle radalle satelliitin ja sitten miehitetyn aluksen. Miehitetyt kuulennot jäivät kuitenkin venäläisiltä tekemättä, sillä N1-raketti, jonka piti viedä kosmonautit Kuuhun, epäonnistui testeissä.
- Tähän mennessä: Neuvostoliiton Luna-kuuntutkimusohjelma jatkui vuoteen 1976. Sen aikana Kuun pinnalle lähetettiin useita Luna-luotaimia ja -mönkijöitä. Luotaimet myös toivat kuuhiekkaa Maahan.
- Nyt: Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Venäjä on keskittynyt Kansainvälisellä avaruusasemalla ISS:llä tehtävään tutkimukseen. Ensi vuonna on kuitenkin määrä lähettää Luna 25 -laskeutuja Kuuhun.
- Tulossa: Venäjällä on valmisteilla useita Luna-luotaimia, joiden määrä tutkia Kuun etelänapaa. Suunnitteilla on myös yhteinen kuutukikohta Kiinan kanssa.
2: Kiina
Lähtötilanne: USA:n suurin haastaja

Kiina on tutkinut Kuuta jo viidellä luotaimella. Chang'e 5 toi Kuun pinnalta pölyä ja hiekkaa Maahan tutkittavaksi.
Uusi raketti kutistaa USA:n etumatkaa
Viime vuosikymmeninä Kiinasta on nopeasti kasvanut avaruustutkimuksen suurvalta. Kiinalla on jo oma avaruusasema Maata kiertävällä radalla, ja Kuu on kärkisijoilla maan suunnitelmissa.
- Tähän mennessä: Chang’e 1 -luotain on kiertänyt Kuuta vuodesta 2007. Sen jälkeen satelliitteja on tullut lisää ja Kuun pinnalla on käyty kolmesti. Kiinalla on Kuussa mönkijät Yutu 1 ja 2.
- Nyt: Yutu-2 on tehnyt Kuun pimeällä puolella jo yli kilometrin lenkin. Vuonna 2020 Chang'e 5 -luotain toi Maahan 1,7 kiloa pölyä ja hiekkaa Kuun pinnalta. Näytteiden analyysi jatkuu yhä.
- Tulossa: Kiina kehittää Chang Zheng 9 -rakettia, jonka on määrä viedä retkikunta Kuuhun 2030-luvulla. Suunnitelmissa on myös kuutukikohdan rakentaminen yhteistyössä Venäjän kanssa.
1: USA
Lähtötilanne: Yhä avaruustutkimuksen ykkönen

Nasan uusi Space Launch System -kantoraketti on voimakkaampi kuin Saturn V, joka lähetti Apollo-retkikunnat Kuuhun.
Yhdysvalloilla on pitkä tekninen etumatka
USA on jatkanut avaruusohjelmaansa sen jälkeenkin, kun kilpailu Neuvostoliiton kanssa loppui. Ainakin nyt vaikuttaa siltä, että seuraava ihminen Kuussa on yhdysvaltalainen.
- Tähän mennessä: Vuosien 1969–1972 Apollo-ohjelman kuuden miehitetyn kuulennon jälkeen Nasa ei ole käynyt Kuussa. Sen sijaan Kuuta on tutkittu satelliiteilla kiertoradalta.
- Nyt: Lunar Reconnaissance Orbiter -satelliitti on kartoittanut Kuun pintaa vuodesta 2009 lähtien. Yksityiset yhdysvaltalaisyritykset suunnittelevat laskeutujien lähettämistä Kuuhun.
- Tulossa: Artemis-lennoilla on määrä viedä astronautteja sekä Kuun pinnalle että sitä kiertävälle Gateway-avaruusasemalle. Suunnitelmissa on myös yhteinen kuutukikohta Euroopan maiden, Japanin ja Kanadan kanssa.