Shutterstock

Kaukainen jääplaneetta näyttäytyy

Marraskuu 2022: Uranus on 2,8 miljardin kilometrin päässä – ja silti voit nähdä sen paljain silmin. Juuri nyt on nähtävissä epätavallisen upea tähtitaivaan valoshow, kun Aurinkokunnan toiseksi uloin planeetta ilmestyy yötaivaalle.

Uranus

Matkaa on 2,8 miljardia kilometriä – ja silti näet Uranuksen paljain silmin!

Uranus on nyt oppositiossa eli vastakkaisessa suunnassa kuin Aurinko, ja siten se on lähimpänä Maata ja korkeimmillaan pimeässä keskiyöllä.

Jääjättiläinen Uranus on Aurinkokunnan toiseksi uloin planeetta. Sen läpimitta on reilut 50 000 kilometriä eli nelinkertaisesti Maan läpimitta.

Saturnuksen tavoin myös Uranuksella on renkaita, mutta ne koostuvat tummista hiukkasista, joita on vaikea nähdä. Yhdeksästä renkaasta paksuin on leveydeltään sata kilometriä mutta muut vain muutamia kilometrejä.

Uranuksen kaasukehän metaani imee punaista valoa ja heijastaa sinistä.

© LAWRENCE SROMOVSKY, UNIVERSITY OF WISCONSIN-MADISON/W.W. KECK OBSERVATORY

Rengasjärjestelmässä on kaksi pientä kuuta, joista toisen läpimitta on noin 20 ja toisen 30 kilometriä.

Uranus on kellahtanut kumolleen. Toisin kuin muiden planeettojen sen pyörähdysakselin kallistuma Auringon akseliin nähden on peräti 98 astetta. Kaltevuus on ilmeisesti seurausta planeetan varhaishistorian rajuista törmäyksistä.

Opas: Uranus

Stjernehimmel-Uranus
©

MISSÄ JA MILLOIN?

Marraskuun 9. päivänä Uranus on Maasta katsottuna täysin Auringon valaisema ja loistaa kirkkaasti. Pian puolenyön jälkeen Uranus on yli 46 asteen korkeudella etelän horisontin yllä.

NÄKYVYYS?

Pilkkopimeässä paikassa voit erottaa Uranuksen paljain silmin. Kiikarilla näet jo planeetan sinivihreän värinkin. Renkaat eivät valitettavasti näy hyvälläkään harrastajakaukoputkella.

Voit helposti kuvata Uranusta kaukoputken läpi. Planeetta on korkeimmillaan taivaalla pian puolenyön jälkeen, jolloin olot ovat otollisimmat sen tarkkailuun tai valokuvaamiseen.