Shutterstock

Uutta alkuräjähdystä odotellessa

Alkuräjähdys: Maailmankaikkeuden sanotaan saaneen alkunsa alkuräjähdyksestä, mutta miten selitetään teoria, jonka mukaan maailmankaikkeuksia onkin useita?

Osa kosmologeista, jotka tutkivat ja pohtivat maailmankaikkeuden rakennetta, syntyä ja kehitystä, ei pidä ajatuksesta, että maailmankaikkeudessa olisi ainutkertaisia ilmiöitä.

He uskovat, että kaikki ilmiöt, kuten tähtien synty tai planeettojen muodostuminen, toistuvat samanlaisina kaikkialla, kunhan vain tietyt luonnonlakien määräämät olosuhteet ovat olemassa.

Niinpä alkuräjähdyksenkään ei pitäisi olla ainutlaatuinen. Yhtä hyvin se on voinut tapahtua loputtoman monta kertaa, ja jokaisesta niistä on syntynyt oma maailmankaikkeutensa.

Kaikkeuksia syntyy loputtomiin

Maailmankaikkeudet lisääntyvät jakautumalla, tai sitten maailmankaikkeuksia vain on yksi kerrallaan, mutta se syntyy uudelleen loputtomiin. Näin kuuluvat kaksi teoriaa, jotka haastavat ajatuksen, että alkuräjähdys on tapahtunut vain kerran.

Shutterstock

Teoria 1: Kaikkeus jakautuu

Kosmologi Andrei Linde on esittänyt, että maailmankaikkeudet lisääntyvät jakautumalla loputtomiin. Linden mukaan oma maailmankaikkeutemme on yksi kupla maailmankaikkeuksien kasvavassa vaahdossa. Se on voinut syntyä toisesta universumista, ja sen jakautuessa voi syntyä uusia maailmankaikkeuksia.

Claus lunau & Linda A. Cicero/Stanford News & D. VAN RAVENSWAAY/SPL

Teoria 2: Universumi syntyy uudestaan

Jotkut tutkijat uskovat, että ajan mittaan maailmankaikkeus lakkaa laajenemasta ja alkaa kutistua niin, että lopulta kaikki aine on puristuneena protonin kokoiseksi pisteeksi. Kun aine ei voi enää puristua enempää, syntyy raju ulospäin suuntautuva voima, alkuräjähdys, josta alkaa uuden maailmankaikkeuden laajeneminen. Tämä tapahtumasarja toistuu loputtomiin.

Claus lunau & Linda A. Cicero/Stanford News & D. VAN RAVENSWAAY/SPL

Fyysikot: Universumi on vain yksi monista

Yleensä teoriat monista alkuräjähdyksistä on kuitattu sillä, että oman maailmankaikkeutemme ulkopuolisten universumien havaitseminen ei ole mahdollista.

Se ei silti ole estänyt osaa kosmologeista kehittelemästä multiversumiteoriaa eli teoriaa monesta maailmankaikkeudesta.

Ajatus sai alkunsa 1973, kun australialaisfyysikko Brandon Carter esitteli antrooppisen periaatteen.

Se on pohjimmiltaan filosofista pohdintaa siitä, että luonnonlait näyttävät olevan ällistyttävän hyvin elämän syntyä ja kehitystä edistäviä.

Venäläis-yhdysvaltalainen teoreettisen fysiikan professori Andrei Linde on kehittänyt teorian jakautumalla lisääntyvistä universumeista.

© Claus lunau & Linda A. Cicero/Stanford News & D. VAN RAVENSWAAY/SPL

Kaikkeus syntyi elämää varten

Myöhemmin tutkijat ovat osoittaneet, että jos esimerkiksi valon nopeutta tai painovoimaa koskevat luonnonvakiot olisivat vähänkään erilaiset, elämää ei edes voisi olla olemassa.

Tästä on johdettu ajatus, että maailmankaikkeus sisälsi jo syntyessään sitä ohjaavat luonnonlait perintönä aiemmista tai rinnakkaisista maailmankaikkeuksista.