Luonto
Luonto yhdistetään usein tietyn maantieteellisen alueen ympäristöön. Monille luonto merkitsee kaikkea sitä ympäristössämme, mikä ei ole ihmisen tekemää: metsiä, merta, järviä, maata, ilmaa, kukkia ja muita kasveja.
Toisaalta luonnolla ja luonnollisuudella viitataan usein johonkin alkuperäiseen, olomuotoon tai tilaan, joka on joskus vallinnut. Luonto voi tarkoittaa myös ihmisen synnynnäistä perusolemusta. Lapsen tarvetta leikkiä tai koiran halua juosta kuvataan luonnollisiksi tarpeiksi.
Tieteen Kuvalehti kirjoittaa luonnosta monesta eri näkökulmasta. Lue vaikkapa vuodenajoista, kasvihuoneilmiöstä, loisista tai maailmanmeristä.
Luonto

Luonto
Tutkijat loivat hiiriä, joilla on kaksi isää
Luonto

Luonto
Katso video: Näin Maan pinta on muuttunut 100 miljoonan viime vuoden aikana
Luonto

Luonto
Koiran pään muoto voi kertoa sen älykkyydestä
Luonto

Luonto
Milloin tulen sytyttäminen takkaan aiheuttaa vähiten haittaa?
Luonto

Luonto
Tutkijat: Näin hirmuliskot ääntelivät
Luonto

Luonto
Maailman tappavin sieni on kehittänyt uuden lisääntymistavan
Luonto

Luonto
Tämä on kaljurotan ilmiömäisen sikiämisen salaisuus
Luonto

Luonto
Miten kaunis jäälintu muodostui?
Luonto

Luonto
Pitääkö paikkansa, että myrskyjä esiintyy eniten talvella?
Luonto

Luonto
Syyspäiväntasaus hyvästelee kesän
Luonto

Luonto
Kirahvien seksi alkaa virtsanäytteellä
Luonto

Luonto
Mullistavaksi kivettymäksi luonnehdittu löytö oli virhetulkinta
Sivu 5 /
51