Atlantin pohjasta piirrettiin kartta

Osa vedenalaisen vuoriketjun huipuista on tasalakisia.

Underwater mountains

Etelä-Atlantilla lähes kahdentuhannen kilometrin päässä Afrikan rannikosta kohoaa jyhkeä vuoriketju: korkeimmat huiput ovat 4?500 metrin korkuisia. Tosin koko komeus on merenpohjassa. Tähän asti vuoristosta on ollut vain satelliittikuvia, mutta nyt siitä on laadittu myös tarkka kartta.

Kartoituslaivojen kaikuluotaimet ovat tunnistaneet pohjasta sekä tasalakisia että hyvin terävähuippuisia vuoria. Vuoriketju kiinnostaa kuitenkin muustakin kuin maisemallisista syistä.

Kartoitusta aiotaan täydentää geologisilla tutkimuksilla, joiden toivotaan antavan uutta tietoa Maan kuoren koostumuksesta. Merenpohjan muodostumilla on myös suuri vaikutus alueen eliöstöön.

Veden peittämien vuoristojen kartoitus kestää vielä kauan. Satelliittikuvista on löydetty 13?000 vedenalaista vuorta, mutta yhdysvaltalaisen Scrippsin merentutkimuslaitoksen kartoittajien mukaan yli tuhatmetrisiä huippuja on merten pohjassa ainakin 100?000.