Keväällä luonto räjähtää – 5 kevään merkkiä eläinkunnassa

Miksi rantakäärmeet kiemurtelevat kimpassa?

Kevät on todennäköisin aika nähdä käärmeitä. Silloin voikin nähdä rantakäärmeiden parittelevan joukolla.

Keväällä rantakäärme herää talvihorroksestaan ja lähtee lisääntymispuuhat mielessään paistattelemaan päivää. Ensimmäisinä liikkeellä ovat koiraat, sillä ne tarvitsevat pidemmän valmistautumisajan. Muun muassa siittiöiden kypsyminen vaatii auringon lämpöä.

Naaraat heräävät paria viikkoa myöhemmin. Ne kutsuvat koiraita kosimaan erittämällä feromoneja eli tuoksuaineita, jotka vaikuttavat hormonitoimintaan.

Feromonikutsu kantaa kauas. Joskus yhtä naarasta liehittelee toistakymmentä koirasta, jotka kietoutuvat sen ympärille. Näin syntyvää käärmekasaa kutsutaan parittelupalloksi.

Rantakäärmenaaras voi kasvaa 150 sentin pituiseksi. Koiraat ovat yleensä 60–80-senttisiä. Pallossa kiemurrellessaan kosijat yrittävät puskea kilpailijat pois ja päästä hedelmöittämään naaraan.

Kun jokin koiraista saa työnnettyä siittimensä naaraan sukuaukkoon, pariskunta voi pysyä kiinni toisissaan tunteja. Siittimessä on hakasia, jotka pitävät sen paikallaan naaraan sisällä.

Siittiöiden lisäksi koiras ruiskuttaa naaraan sisään eritettä, joka tukkii sukuaukon ja estää muita hedelmöittämästä naarasta.

Miksi kontiainen tärvelee nurmikkoa juuri keväällä?

Keväällä nurmikon alla voi möyriä sekä myyrä että kontiainen. Kumpikin kaivaa tunneleita ja jättää multakekoja niiden suuaukoille. Myyrä yleensä järsii kasvien juuria, kun maassa on vielä lunta. Keväämmällä kaivelija on todennäköisesti kontiainen. Se syö kastematoja, mutta kaivaessaan se tekee tuhoja kasveille.

Kontiainen on tarkka reviiristään eikä yleensä suvaitse lajitovereita lähistöllään. Kevään paritteluaikana koiraat kuitenkin rohkenevat lähestyä naaraita.

Koiras lähestyy naarasta kaivamalla tien tämän käytäväverkostoon. Kaivaminen sujuu isoilla eturaajoilla, joiden pitkillä kynsillä se lapioi maata edestään.

Kontiainen on kokoonsa nähden vahva otus. 100 gramman painoisen yksilön kaivuteho vastaa kaksikiloista eläintä.

Selvin merkki kontiaisesta on sen tekemä multakeko maan pinnalla. Kekojen koko riippuu siitä, miten kuivaa tai kosteaa maa on. Yleensä keko on 10–15 senttiä korkea ja sen halkaisija on noin puoli metriä.

Tarmokas kontiainen kaivaa noin kuusi metriä tunnissa. Päivässä sen jäljiltä voi syntyä kuusi kekoa. Kaivuhommat vaativat paljon energiaa. Kontiaisen päivittäinen ruoka-annos voikin vastata 70–100:aa prosenttia sen ruumiinpainosta.

Miten nuijapäästä tulee sammakko?

Keväällä ojat ja lammikot kuhisevat elämää, kun sammakot laskevat niihin hyytelömäistä kutuaan eli mätimuniaan. Munista kuoriutuu toukkia eli nuijapäitä, jotka alkavat etsiä ravintoa vedestä. Ne tarvitsevatkin paljon energiaa, sillä niiden yksilönkehitys on yksi eläinkunnan erikoisimmista.

Kalamaisten nuijapäiden muuttuminen sammakoiksi kestää pari kuukautta. Sinä aikana niissä muuttuu lähes kaikki. Esimerkiksi pään rusto muuttuu luuksi, ja kidukset vaihtuvat keuhkoiksi.

Pyrstön avulla uivasta toukasta tulee loikkiva nelijalkainen. Levien sijaan sammakko alkaa pyydystää hyönteisiä.

Keskeinen elin sammakon yksilönkehityksessä on kilpirauhanen, jonka erittämä T3-hormoni ohjaa aktiivisesti sen muodonmuutosta.

T3-hormonin merkitystä selvitettiin ranskalaisten ja yhdysvaltalaisten tutkijoiden tekemässä kokeessa. Kun hormonin eritys tai sen kiinnittyminen vastaavaan reseptoriin estettiin, nuijapäät eivät kehittyneet sammakoiksi.

Hormonin lisäksi sammakon yksilönkehitykseen vaikuttavat ympäristötekijät. Lämpö ja runsas ravinnonsaanti näyttävät nopeuttavan muutosprosessia.

Miksi sorsanpoikaset uivat jonossa emon perässä?

Keväällä ja kesällä näkee usein sorsapoikueen uivan lähes suorassa jonossa emonsa perässä. Muodostelmalle on hyvät perusteet.

Tutkimusten mukaan sorsanpoika voi säästää jopa 63 prosenttia energiaa uimalla jonomuodostelmassa verrattuna siihen, että se uisi itsekseen.

Skotlantilaisen Strathclyden yliopiston ja kiinalaisen Jiangsun yliopiston tutkijat selvittivät tietokonesimulaatioiden avulla, millaisia aaltoja yhdessä tai erikseen uivat vesilinnut tuottavat.

Kun sorsanpoikaset uivat yksin, niiden jalkojen liike tuottaa pieniä aaltoja, joiden yli pääsemiseen tarvitaan energiaa. Uidessaan jonossa emonsa perässä ne eivät tarvitse voimaa aaltojen ylittämiseen ja ne voivat käyttää 58 prosenttia enemmän energiaa uimiseen.

Ilmiön nimi destruktiivinen aaltointerferenssi.

Kun sorsanpoikasen synnyttämä aalto osuu emon räpylöistä tulevaan aaltoon, aallot kumoavat toisensa ja syntyy uusi aalto, joka on alkuperäisiä pienempi. Sen sijaan, että sorsanpoikanen joutuisi käyttämään energiaa oman aaltonsa murtamiseen, uusi aalto vie sitä eteenpäin emon kannoilla.

Ilmiö ei hyödytä vain sitä poikasta, joka on ensimmäisenä jonossa emon perässä, vaan se vaikuttaa koko jonossa, jos poikaset uivat suorassa linjassa.

Mistä rasvakalat ilmestyvät?

Rasvakala on Suomenkin merillä yleinen mutta harvoin nähty otus. Se viihtyy useimmiten pohjan tuntumassa parinkymmenen metrin syvyydessä. Atlantilla se elää 200–400 metriä pinnan alla. Keväisin se kuitenkin tulee mataliin vesiin ja voi jäädä kalastajien verkkoihin. Rasvakalan mäti on suosittu herkku muun muassa Tanskassa, missä se tunnetaan Limfjordin kaviaarina.

Nimensä mukaisesti rasvakalalla on nahan alla hyytelömäinen rasvakerros. Kala on lyhyt, pallomainen ja selkäpuolelta kyhmyinen. Sillä on iso pää ja vatsan alla rintaevistä muodostunut imukuppi.

Suomen vesillä rasvakala jää yleensä 15-senttiseksi, mutta Atlantilla naaras voi kasvaa puolimetriseksi ja viisikiloiseksi. Koiras jää pienemmäksi.

Koiras on punainen, ja kutuaikana sen väri kirkastuu entisestään.

Koiraat hakeutuvat rantavesiin jo varhain keväällä, mutta naaraat tulevat yleensä toukokuussa. Naaras voi laskea jopa 200 000 mätimunaa, jotka tarttuvat kiinni pohjan kiviin.

Kutemisen jälkeen naaras palaa syviin vesiin. Koiras jää vartioimaan munia, kunnes niistä muutaman kuukauden päästä kuoriutuu poikasia.

Munia vahtiessaan koiras kiinnittyy pohjan kiviin imukupillaan. Näin koiras voi puolustaa jälkipolveaan ravuilta tai simpuilta.