Tutkijat varoittavat: llmastonmuutos voi synnyttää jättitsunameja

Tutkijoiden mukaan ilmastonmuutoksen aiheuttamat maanjäristykset Antarktiksen ympärillä voivat synnyttää tuhoisia tsunameja eri puolilla maailmaa.

Kansainvälinen tutkijaryhmä on löytänyt Antarktikselta jälkiä muinaisista luonnonkatastrofeista, jotka sen mukaan voivat toistua nykyaikana.

Antarktiksen kerrostumista kairattu näyte paljasti, että aikaisempina maailmanlaajuisen ilmaston lämpenemisen kausina ilmastonmuutokseen oli liittynyt valtavia tsunameja.

Noina kausina Antarktista ympäröivä meri oli kolme astetta nykyistä lämpimämpi.

Lämpimässä meressä levät pääsivät rehottamaan. Kun levät kuoivat, ne vajosivat epävakaiksi kerroksiksi merenpohjaan.

Viileämpinä kausina leväkerrosten päälle kertyi uusia kerroksia muun muassa jäätiköiden virtauksien tuomina. Uudet kerrokset eivät kuitenkaan vakauttaneet merenpohjaa. Päinvastoin.

Kun levistä syntyneet alimmat epävakaat kerrokset liikahtivat, syntyi maanvyörymä, joka sai myös päällä olevat karkeammat ja raskaammat ainekset liikkeelle. Lopputuloksena oli ajoittain niin raju merenpohjan sortuma, että seurauksena oli tsunami.

Tutkijoiden mukaan merenpohjassa Antarktiksen ympärillä on merkkejä useista maanvyörymistä, jotka ovat aiheuttaneet tuhoisia tsunameja Tyynenmeren rannikoilla Etelä-Amerikassa, Uudessa-Seelannissa ja Kaakkois-Aasiassa 3–15 miljoonaa vuotta sitten.

Tutkijat eivät osaa täysin selittää, mikä muinaiset merenpohjan järistykset aiheutti.

He pitävät kuitenkin todennäköisenä taustatekijänä ilmastonmuutosta.

Kun lämpenemiskausina jäätiköt sulivat ja niiden maankuoreen kohdistama paine väheni, maankuori alkoi nousta. Kyseessä on sama maankohoamisilmiö, joka alkoi Pohjanmaalla jääkauden jälkeen ja näkyy edelleen Vaasan seudulla.

Maankohoaminen voi olla niin voimakasta, että se synnyttää merenpohjan maanvyörymiä. Tutkijat pelkäävät, että nyt meneillään oleva ilmastonmuutos voi aiheuttaa samanlaisia mullistuksia kuin miljoonia vuosia sitten.

Tutkijat kehottavatkin kartoittamaan lähemmin tilannetta Antarktiksen alueen merenpohjassa.