Luonto on kehittynyt maapallon pitkän historian aikana myös satunnaisten joukkosukupuuttojen kautta. Vanhojen lajien häviäminen on mahdollistanut uusien kasvien ja eläinten – ja tietysti ihmistenkin – ilmaantumisen.
Joukkotuhoilla tarkoitetaan useimmiten viittä suurta sukupuuttoaaltoa, joista suurin mullisti luontoa noin 252 miljoonaa vuotta sitten. SIlloin meret menettivät 90 prosenttia ja mantereet 70 prosenttia lajeistaan.
On keskusteltu jo kauan siitä, pitäisikö joukkotuhojen luetteloon liittää kuudeskin sukupuuttoaalto, joka ajoittui permikauden Capitan-vaiheeseen. Siitä on kulunut aikaa yli 260 miljoonaa vuotta.
Kiinan geotieteiden yliopiston ja yhdysvaltalaisen Cincinnatin yliopiston yhteisessä tutkimushankkeessa löydettiin uusia todisteita tuolloisista tuhoisista tapahtumista.
Earth and Planetary Science Letters -tiedelehdessä julkaistun artikkelin mukaan Capitan-vaiheen joukkotuho oli kaksivaiheinen.
Asteroidi-iskua pahempi tapaus
Permikaudella 260 miljoonaa vuotta sitten oli olemassa monenlaisia kiehtovia eläimiä. Niihin kuuluivat muun muassa kookkaat Titanophoneus-lihansyöjäliskot. Suvun nimi tarkoittaa jättiläismäistä murhaajaa.
Eläinkunta mullistui kuitenkin yhtäkkiä. Sekä meristä että mantereilta hävisi lyhyessä ajassa suurin osa lajeista.
Sukupuuttoon kuolleiden eläinten määrä oli ilmeisesti suurempi kuin kahdessa muussa joukkotuhossa. Esimerkiksi dinosaurusten aikakauden päättänyt asteroidi-isku ei vähentänyt lajeja yhtä paljon.
Capitan-vaiheen luonnonmullistusta ei ole voitu ajoittaa tarkasti, eikä sen kestostakaan ole päästy varmuuteen. Siksi sitä ei ole tohdittu rinnastaa viiteen suureen joukkotuhoon.
Uusia tutkimustuloksia esittänyt kansainvälinen tutkijaryhmä katsoo uudelleenarvioinnin olevan paikallaan.
Yli 260 miljoonaa vuotta sitten tapahtuneessa Capitan-vaiheen joukkotuhossa hävisivät esimerkiksi tällaiset liskot. Kuvassa Titanophoneus on syömässä saalistamaansa Ulemosaurusta.
Tutkijat löysivät todisteita siitä, että joukkotuho jakautui kahteen sukupuuttoaaltoon. Ensimmäisestä on kulunut 262 miljoonaa vuotta ja toisesta 259 miljoonaa vuotta.
Sukupuuttoaaltojen väli – kolmisen miljoonaa vuotta – on geologian mittapuun mukaan lyhyt. Luonnon mullisti Capitan-vaiheessa kaksi peräkkäistä rajua tulivuorenpurkausta aiheuttamalla merissä tuhoisan happikadon.
Meristä tuli vähähappisia
Tutkijat määrittivät uraani-isotooppijakauman kerrostumista, jotka olivat muodostuneet permikauden Guadalupeksi kutsutun epookin eli maailmankautta lyhyemmän jakson aikana nykyisen Etelä-Kiinan meren alueella. Analyysi paljasti, että happipitoisuus pieneni 272–259 miljoonaa vuotta sitten.
Merieliöiden ja uraanin välillä on tunnusmerkillinen yhteys. Kun vesi on niin vähähappista, että pieneliöt kuolevat, meressä on vähemmän uraania ja kahden uraani-isotoopin suhde muuttuu.
Tässä tutkitaan Etelä-Kiinan meren alueella kalliosta otettua kairausnäytettä säteilyilmaisimella.
Isotooppijakaumassa esiintyneet erot olivat hyvin pieniä – vähän yli 0,2 prosentista 0,4 prosenttiin. Ne kertoivat kuitenkin tutkijoille, että meriveden happipitoisuus pieneni rajusti 262 ja 259 miljoonaa vuotta sitten.
Kumpikin voimakas tulivuorenpurkaus viilensi maapalloa nopeasti taivaalle syöksemällään tuhkalla. Ilmasto lämpeni kuitenkin pitkäksi aikaa, kun ilmakehän hiilidioksidimäärä kasvoi, ja samalla meret alkoivat lämmetä.
Osa tutkijoista uskoo, että ihmiskunta aiheuttaa toiminnallaan seuraavan joukkotuhon.
Tutkimalla permikauden Capitan-vaiheen kaltaisia sukupuuttoaaltoja voidaan saada vihiä siitä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, ja ehkä myös apua odotettavissa olevien ongelmien ratkaisemiseen.