Onko tulivuorenpurkaus aina vaarallinen?

Tulivuorenvaarallisuutta voidaan arvioida eri tavoin, mutta tavallisesti perusteena pidetään sitä, millaisen uhkan se aiheuttaa ihmisille – ja ehkä myös eläimille. Esimerkiksi Antarktikseen kuuluvassa asumattomassa Rossin saaressa sijaitsevan Erebusvuoren ei katsota olevan erityisen vaarallinen, vaikka se on ollut aktiivinen yhtäjaksoisesti vuodesta 1972 lähtien. Erityisen tuhoisiksi käsitetään siis ne tulivuorenpurkaukset, joissa vapautuu paljon ja räjähdyksenomaisesti vulkaanisia aineita niin, että ihmiset joutuvat hengenvaaraan.

Mantereilla ja saarissa purkautuu vuosittain noin 50 tulivuorta. Useimmista niistä leviää ympäristöön basalttista laavaa, joka virtaa tasaisesti aiheuttamatta yleensä suuria yllätyksiä. Esimerkiksi havaijilaisen Mauna Loan läheisyydessä tehtyjen mittausten mukaan tällainen laavavirta etenee nopeimmillaankin vain 15–16 kilometriä tunnissa.

Arvaamatonta on sen sijaan ryoliittinen ja andesiittinen magma eli sula kiviaines, joka liikkuu jähmeästi. Siitä voi syntyä purkausaukkoon tulppa, joka irtoaa vasta sitten, kun sen taakse muodostuu niin paljon painetta, että tulivuori käytännössä räjähtää.

Vaarallisia ovat myös nopeasti leviävät kuumat purkauspilvet ja tuhkavyöryt. Kolme prosenttia tulivuorenpurkausten aiheuttamista kuolemantapauksista johtuu tuliperäisistä kaasuista. Sateiden liikkeelle panemat vulkaaniset mutavyöryt eli laharit vaativat monesti vielä enemmän kuolonuhreja.

Kaikki purkautumistavat eivät ole yhtä vaarallisia

Tulivuori alkaa purkautua, kun sen sisäinen paine pakottaa magmaksi kutsutun sulan kiviaineksen liikkeelle. Magmaa taas on monenlaista.