Yellowstonen kansallispuiston alla lymyävä supertulivuori on purkautunut kolmesti viimeisten 2,1 miljoonan vuoden aikana – ja joka kerta aiheuttaen perusteellisen mullistuksen.
Myös seuraavalla supertulivuorenpurkauksella on maailmanlaajuisia vaikutuksia.
Hehkuvat tuhkavyöryt ja myrkylliset kaasut korventaisivat Montanan, Idahon ja Wyomingin osavaltioita, ja hohkakiveä ja tuhkaa sataisi kaikkialla Yhdysvalloissa.
Maapallo pimenisi ja kylmenisi
Supertulivuori Yellowstonen purkautuessa laava leviäisi laajalle alueelle. Lisäksi tuulet kuljettaisivat tuhkaa ja rikkiä ympäriinsä, ja maapallon keskilämpötila kääntyisi laskuun.

1. Laava tuhoaisi osavaltioita
Niin sanotulla kuolemanvyöhykkeellä laavavirrat ja hehkuvat tuhka- ja kaasuvyöryt aiheuttaisivat laajaa tuhoa. Aiempia purkauksia koskevien analyysien mukaan laava leviäisi 340 neliökilometrin alalle.

2. USA peittyisi tuhkaan
Läheiset kaupungit, kuten Salt Lake City, jäisivät paksun tuhkakerroksen alle. Tuhkaa sataisi jopa itärannikolla sijaitsevassa New Yorkissa. Tuhka vahingoittaisi hengityselimiä ja saastuttaisi ravintoa.

3. Olisi pimeää ja kylmää
Ilmakehään päätyisi jopa 1 000 kuutiokilometriä tuhkaa ja rikkiä. Ilmasto muuttuisi, koska auringonsäteiden olisi vaikea päästä maanpinnalle. Maapallon keskilämpötila laskisi.
Tuhka vahingoittaisi paitsi muun muassa rakennuksia, viljelmiä ja liikenneyhteyksiä myös hengityselimiä.
3 000 kilometriä paksu pilvi pimentäisi taivaan
Supertulivuoret voivat syöstä sisuksistaan yli 1 000 neliökilometriä ainetta, ja tuhkahiukkaset nousevat ilmakehässä 30–50 kilometrin korkeuteen eli 2–5 kertaa niin korkealle kuin matkustajakoneet. Yläilmakehään muodostuu tuhkapilvi, jonka läpimitta on ainakin 3 000 kilometriä.
Aiempia supertulivuorenpurkauksia analysoimalla on saatu selville, että tuhka leviää kymmenientuhansien neliökilometrien alalle.
Valtava tuhkapilvi pimentää taivaan kaikkialla. Lisäksi purkauksesta lähtöisin oleva rikkihappo viilentää ilmastoa, sillä pisarat heijastavat auringonsäteitä. Kun maanpinnalle pääsee vain vähän valoa, sadot tuhoutuvat ja ravinnosta tulee yleisesti puutetta.
Purkautumisriski on pieni
Yellowstone on tuskin purkautumassa lähiaikoina. Kolme purkausta 2,1 miljoonan vuoden aikana vihjaa, että kyse on erittäin harvinaisesta tapahtumasta.
Viime purkaus 640 000 vuotta sitten tyhjensi magmasäiliöt, ja ne ovat vasta hitaasti täyttymässä.
On arvioitu, että supertulivuori Yellowstone purkautuu 2000-luvulla vain 0,1 prosentin todennäköisyydellä.