Atolli alkaa tulivuoresta
Miten kaukana avomerellä voi syntyä ikään kuin ”tyhjän päälle” suuria korallisaaria?

Trooppisilla merialueilla muodostuu paikka paikoin veden pintaan tai hieman sen yläpuolelle ulottuvia korallieläinten yhdyskuntia. Näitä saaria tai särkkiä sanotaan myös koralliriutoiksi. Riuttatyyppejä on kolme: rantariutat, rannikkoa mukailevat valliriutat ja kehäriutat eli atollit. Atolleja muodostuu avomerellä yleensä vain alueilla, jotka ovat joskus olleet vulkaanisesti aktiivisia. Niiden lähtökohtana on keilamainen sammunut tulivuori, jonka yläosa kohoaa merenpinnan yläpuolelle. Vedessä elävien korallieläimien toukat kiinnittyvät tulivuoren vedenalaisiin osiin ja alkavat muodostaa yhdyskuntia. Korallieläimet, jotka suosivat 5–50 metrin syvyyttä, tuottavat tuekseen kalkki- tai sarveisainetta olevan kivimäisen rungon. Kun tulivuori vajoaa takaisin maankuoreen ja rapautuu hitaammin kuin korallieläimet rakentavat uusia runkokuntia, tulivuoren seinämät jäävät vähitellen veden alle ja niitä ympäröivät korallit pilkistävät lopulta vedestä kehäriuttana. Suurimmat atollit ulottuvat puolen kilometrin syvyyteen mutta enimmilläänkin vain joitakin metrejä merenpinnan yläpuolelle. Atollin keskellä on avoin vesialue, laguuni, jonka reunoille kasautuu myrskyjen tuomia aineksia, kuten levää, hiekkaa, kasvien osia ja ajopuita.