Sahara on maailman laajin aavikko
Aavikoksi luokitellaan alue, jonka vuotuinen sademäärä on alle 250 millimetriä. Jos eteläisen ja pohjoisen napaseudun ”jääaavikoita” ei oteta huomioon, Sahara on maailman laajin aavikko.
Suurin osa Pohjois-Afrikasta on aavikkoa, ja aavikon pinta-ala on yli yhdeksän miljoonaa neliökilometriä.
Hiekkaa on käsittämättömän paljon, ja joka vuosi valtavat hiekkamyrskyt nostavat yli 180 miljoonaa tonnia hiekkaa ilmaan.
Hiekkamyrskyssä voi tuulla yli 11 m/s ja siirtyä tonneittain hiekkaa ja pölyä.
Sahara tunnetaan näyttävistä hiekka- eli dyynimeristä, joista käytetään myös nimitystä erg. Hiekkakummut voivat kohota melkein 300 metrin korkeuteen ja olla yli 100 kilometriä pitkiä.
Hiekan osuus on kuitenkin vain noin neljäsosa aavikon kokonaispinta-alasta.
Enimmäkseen Sahara koostuu sorasta ja kalliosta. Hiekkakumpujen lisäksi aavikolla on vuoria ja keitaita.
Godzilla-pölypilvi ylitti Atlantin
Suurin pölypilvi yli 20 vuoteen lensi 17. kesäkuuta 2020 Saharasta Atlantin poikki 8 000 kilometrin päähän Pohjois-, Väli- ja Etelä-Amerikkaan. Satelliitit seurasivat valtavaa hiekan pölähdystä.
Missä Sahara on?
Sahara törmää viherseinään
Sahara sijaitsee Afrikan pohjoisosassa ja kattaa yli kolmasosan Afrikan mantereesta.
Valtava aavikko pitää karuilla lonkeroillaan otteessaan kaikkiaan yhtätoista maata: Egyptiä, Algeriaa, Tšadia, Libyaa, Malia, Mauritaniaa, Marokkoa, Nigeriä, Sudania, Tunisiaa ja Länsi-Saharaa.
Sahara leviää laajalle alueelle Afrikan mantereella.
Sahara on kasvanut sadan viime vuoden aikana kymmenen prosenttia. Asia kävi ilmi yhdysvaltalaisen Marylandin yliopiston tutkimuksessa.
Aavikoitumisen syinä pidetään paitsi ihmistoiminnan aiheuttamaa ilmastonmuutosta myös maankäytön kasvillisuutta hävittävää ja maaperää köyhdyttävää vaikutusta.
Aavikon leviäminen on merkittävä uhkatekijä niille Afrikan maille, jotka sijaitsevat Saharan lähiympäristössä, sillä maatalouden harjoittamiseen käytettävä maa voi joutua hiekan valtaan.
11 Afrikan maata päätti vuonna 2005 ryhtyä hyökkäykseen mahtavaa aavikkoa vastaan ja laati suunnitelman mantereen levyisen vihervyöhykkeen perustamisesta.
Vihervyöhykkeen tehtävänä on pitää yllä tai parantaa maatalouden harjoittamisen edellytyksiä ja siten taata riskialttiilla seuduilla eläville 280 miljoonalle ihmiselle riittävä toimeentulo ja muut elämän välttämättömyydet. Tarkoituksena on metsittää kymmenen miljoonaa hehtaaria ja kunnostaa 100 miljoonaa hehtaaria maata vuoteen 2030 mennessä.
Kuinka paksusti Saharassa on hiekkaa?
Sahara on ollut vehreä paratiisi
Saharan hiekkapatja on 21–43 metriä paksu.
Hiekan alla on vaihtelevaa peruskalliota, ja satelliiteilla tehdyn kaukokartoituksen avulla Saharasta on voitu paikantaa paljon kuivuneita jokia ja järviä.
Peittyneet muinaiset pinnanmuodot paljastavat, että maailman laajin aavikko oli vielä muutamia tuhansia vuosia sitten selvästi nykyistä vehmaampi.
Saharasta on lisäksi löydetty geologisissa tutkimuksissa pohjavettä, jonka uskotaan juontuvan ainakin 200 000 vuoden takaa.
Vesi on tutkijoiden mukaan peräisin sittemmin kuivuneesta suurjärvestä, joka muodostui noin 250 000 vuotta sitten, kun Niili tulvi Itä-Saharaan. Silloin syntyneen järven pinta-ala oli yli 42 000 neliökilometriä.
Miten Sahara on syntynyt?
Pitkään voitiin vain arvailla, mikä muutti Saharan vehreästä seudusta maailman laajimmaksi aavikoksi. Vuonna 2010 kanadalaisen Quebecin kansallisen tutkimuslaitoksen tutkijat esittivät todennäköisen selityksen.
Analysoimalla Tšadissa sijaitsevan Yoa- eli Juajärven pohjakerrostumia geologi Pierre Francusin johtama tutkimusryhmä sai selville, että Saharan alue muuttui kuivaksi nyt noin 10 000 vuotta kestäneen geologisen kauden, holoseenin, puolivälissä.
Nykyään maailman laajimmalla aavikolla sataa keskimäärin alle 250 millimetriä vuodessa. Joinakin vuosina ei sada lainkaan, joinakin vuosina kuuma aavikko saa sen sijaan runsaasti sateita. Sateisimpia kuukausia ovat yleensä joulu-, tammi-, helmi- ja maaliskuu.
Maailman laajimman aavikon syntyminen liittyi tutkijoiden mukaan Maan kiertoradan muutokseen, joka vaikutti auringonsäteilyn määrään Saharan alueella. Sen seurauksena säännölliset sääilmiöt, kuten monsuuni, menivät sekaisin.
Monsuuni on tuuli- ja sadejärjestelmä, jonka vaikutus kohdistuu etenkin Aasiaan, ja siihen kuuluu sadekausi. Ennen Maan kiertoradan muuttumista Sahara sai säännöllisesti monsuunisateita, mutta sääilmiö heikkeni ja maanosa alkoi kärsiä kuivuudesta, joka johti kasvien tuhoutumiseen. Siksi Saharan alue aavikoitui.
”Tutkimustulosten valossa näyttää siltä, että Sahara alkoi kuivua 6 000 vuotta sitten. Aavikko on ollut nykyisellään noin 1 100 vuotta”, totesi Pierre Francus space.com-verkkosivustolla vuonna 2010.
Mitä eläimiä Saharassa on?
Karun aavikon eläimistö on runsas
Saharassa päivälämpötilat nousevat jopa 57 asteeseen. Yöllä taas voi olla pakkasta, sillä lämpenemisestään huolimatta maa jäähtyy auringonlaskun jälkeen nopeasti siksi, että maanpinnasta avaruuteen säteilevää lämpöä pidättävää pilvipeitettä ei ole.
Vaikka elinolosuhteet ovat vaativat, aavikolla elää monenlaisia eläimiä.
Saharassa esiintyy yli 300 eri lintulajia, ja aavikon hietikoilla, kosteikoilla ja kivikoilla viihtyvät muun muassa monet liskot, hämähäkkieläimet ja käärmeet, kuten kobrat ja kyyt.
Aavikolla elää myös lähinnä vain siellä esiintyviä eläimiä, kuten kapeakuonokrokotiileja, aavikkokettuja, saharanhopeamuurahaisia ja gepardin alalajin edustajia.
Viimeksi mainittu Acinonyx jubatus hecki on äärimmäisen uhanalainen, sillä yksilöitä on jäljellä enää vain noin 250.
Sahara oli aikoinaan suurten vesipetojen koti
On vaikea kuvitella, että maailman laajimmalla aavikolla oli 50 miljoonaa vuotta sitten 3 000 neliökilometrin eli kolme kertaa Päijänteen kokoinen järvi. Asia kävi ilmi yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa vuonna 2019.
Noin 50 metriä syvässä järvessä eli erikoisia eläimiä, kuten 12 metriä pitkiä vesikäärmeitä, jättiläiskrokotiileja ja suuria keuhkokaloja.
Eläinten olemassaolon paljastavat lukuisat fossiilit, jotka on löydetty Malin pohjoisosasta.
Yhdysvaltalaiset paleontologit löysivät kivettyneitä hampaita, jotka kuuluivat kauan sitten hävinneelle keuhkokalalle.
Eläinten koko on saanut tutkijat pohtimaan, tarjosiko muinainen järvi suotuisat olosuhteet gigantismille eli jättikasvulle.
Gigantismi on evolutiivinen ilmiö, jossa eläinlajit kehittyvät suhteettoman suuriksi erityisolosuhteiden vallitessa. Koon kasvua voi edistää esimerkiksi syvänmeren tai syrjäisen saaren tarjoama erikoinen elinympäristö, josta puuttuvat lajin luonnolliset viholliset.
Malissa tehtiin kaivauksia vuonna 1999, 2003 ja 2009, mutta myös aiemmin löydettyjä fossiileja on analysoitu. Brittiläiset tutkijat löysivät sieltä runsaasti fossiileja 1980-luvulla, ja niiden joukossa oli muun muassa hyvin kookas kilpikonna. Se analysoitiin uudelleen.
LUE MYÖS: Maailman suurin järvi