Shutterstock

Historian pahimmat tornadot

Yhdysvalloissa koettiin 148 tornadoa kahden päivän aikana vuonna 1974.

3.–4. huhtikuuta 1974 Yhdysvalloissa rekisteröitiin peräti 148 tornadoa, joista 30 oli erityisen voimakkaita. Ne kulkivat kaikkiaan 4?000 kilometrin matkan 13 osavaltion alueella.

Eniten kuolonuhreja vaatinut matalapaine riehui vuonna 1989 Bangladesissa. Daulatpur-Saturia-nimellä tunnettu voimakas myrsky syntyi Manikganjin piirikunnassa 26. huhtikuuta. Sen arvioidaan surmanneen noin 1?300 ihmistä. Lisäksi yli 12?000 loukkaantui ja yli 80?000 jäi kodittomaksi. Luvuista ei ole kuitenkaan saatu täydellistä varmuutta.

USA:n historian tuhoisin, niin sanottu Kolmen osavaltion tornado, eteni 18. maaliskuuta 350 kilometriä Missourin, Illinoisin ja Indianan halki jättäen jälkeensä 695 kuollutta ja 2?027 loukkaantunutta.