Ei ole sattumaa. Päiväntasaajan pohjois- ja eteläpuolella 30. leveysasteen ympärillä sijaitsevat vähäsateiset alueet ovat seurausta ilmakehän virtauksista.
Päiväntasaajalla auringonsäteily lämmittää eniten, ja lämmin ja kostea ilma alkaa nousta. Noustessaan ilma jäähtyy, jolloin kosteus tiivistyy sateeksi. Siksi trooppisilla vyöhykkeillä sataa niin runsaasti.
Kun ilmamassat ovat 30. leveysasteen tienoilla, ne ovat jäähtyneet niin paljon, että ne alkavat laskeutua noin kymmenen kilometrin korkeudesta kohti Maan pintaa.
Maan pinnan lähellä ilma lämpenee taas. Kuivassa ja lämpimässä ilmassa on vähän pilviä ja siksi myös vähän sadetta. Näitä alueita kutsutaan subtrooppisiksi tai hepoasteiden korkeapaineen vyöhykkeiksi. Niillä sijaitsevat suurimmat aavikot ja ylipäänsä kuivimmat alueet.
Ilma kiertää isoina soluina
Päiväntasaajan etelä- ja pohjoispuolella on kolme suurta solua, joissa ilmamassat ovat kiertoliikkeessä: Hadleyn solu, Ferrelin solu ja polaarisolu. Soluissa on erilaiset tuulijärjestelmät, ja niitä erottavat nousevien tai laskevien ilmavirtojen vyöhykkeet.
Rankkoja ukkosia päiväntasaajan seudulla
Subtrooppisten aavikkojen vastakohta on päiväntasaajalla. Siellä nousevat ilmavirtaukset synnyttävät kuuropilvien nauhan. Pilvinauha syntyy niin sanotussa intertrooppisessa konvergenssivyöhykkeessä, johon virtaa ilmaa maanpinnalla subtrooppisten korkeapaineiden alueilta.
Vuoden mittaan konvergenssivyöhyke siirtyy aina sille pallonpuoliskolle, jolla on kesä. Konvergenssivyöhyke tuo tullessaan monsuunisateet, jotka ovat ratkaisevan tärkeitä trooppisen alueen maanviljelylle.
