Salamoiden oletetaan vaikuttaneen osaltaan elämän syntyyn maapallolla, ja ensimmäiset ihmiset saivat todennäköisesti tulen käyttöönsä salamaniskusta.
He saattoivat pitää sitä jumalten lahjana, mutta nykyään tiedetään, että sekä salamat että ukkonen syntyvät luonnonvoimien vaikutuksesta. Silti niiden syntyprosessia ei ole vielä pystytty selvittämään kokonaisuudessaan.
Ukkonen saa yleensä alkunsa suurten sadepilvien kasautuessa epävakaisella säällä, kun maan pinta on lämmennyt ja ylempänä ilmakehässä on kylmää ilmaa. Ympäröivää ilmaa lämpimämmät ilmamassat alkavat nousta ylöspäin.
Niissä oleva kosteus tiivistyy pilviksi, ja nousu kiihtyy entisestään. Ilmiötä kutsutaan konvektioksi, ja sitä esiintyy varsin yleisesti etenkin päivantasaajan yläpuolella sekä laajoilla maa-alueilla, missä ilma lämpenee voimakkaasti.
Eniten salamoi Afrikassa

Floridan rannikolla merituulet tuovat kosteaa ilmaa, joka kohoaa ja muodostaa ukkospilviä.
Meren yllä salamoi melko harvoin, sillä ukkospilviä muodostuu pääasiassa maa-alueiden yllä.
Keski-Afrikassa lämmin ja kostea ilma nousee ja muodostaa laajoja ukkosrintamia.
Himalajan vuoret pakottavat kostean ilman nousemaan, jolloin syntyy ukkospilviä.
Aluksi syntyy pulleita valkoisia kumpupilviä, jotka kasvavat yhä paksummiksi, kunnes niistä tulee kuuropilviä.
Joskus kuuropilvet kehittyvät edelleen ukkospilviksi eli cumulonimbus-pilviksi, joiden yläreunassa näkyy tyypillinen jääkiteistä koostuva viuhka.
Pienet seikat vaikuttavat siihen, syntyykö cumulonimbus-pilvestä ukkosmyrsky vai ei. Vain kahdensadan metrin korkeusero voi ratkaista ukkosen puhkeamisen. Itse salamat ovat lyhytaikaisia rajuja sähköpurkauksia pilven sisällä, kahden pilven tai pilven ja sen ympäristön välillä.
Salama voi iskeä pilvessä, pilvestä toiseen, pilvestä ilmaan tai varsinaisena salamaniskuna pilvestä maan pinnalle. Salaman jännite-ero voi olla satoja miljoonia voltteja ja virran voimakkuus noin 200 000 ampeeria.
Mikrosekunnin ajan kestävän salamaniskun kokonaisenergia vaihtelee, mutta se vastaa suunnilleen viiden yötä päivää palavan 100 watin hehkulampun kuukaudessa kuluttamaa energiaa. Salamaniskun kohteeseen suuntautuu vain pieni osa energiasta, ja sen suuruus määräytyy kohteen ominaisvastuksen mukaan.
Suurin osa energiasta jää pilven ja maanpinnan välissä olevaan niin sanottuun purkauskanavaan. Itse salaman lämpötila vaihtelee 15 000 asteesta noin 30 000 asteeseen eli se voi olla noin viisinkertainen verrattuna Auringon pintalämpötilaan.