Salama syntyy, kun pilven ja maanpinnan välinen jännite purkautuu.
Salaman jännite voi olla satoja miljoonia voltteja ja sähkövirta jopa 200 000 ampeeria. Tämä riittää enemmän kuin hyvin saamaan ihmisen hengiltä.
Kun ukkonen on lähestymässä, onkin parasta kiiruhtaa suojaan sisätiloihin. Sielläkin saattaa kuitenkin syntyä ukkosella vaaratilanteita, joihin on hyvä varautua.
Ukkosenjohdattimia ei nimittäin ole monissakaan tavallisissa rakennuksissa, jolloin virta hakeutuu kulkemaan niiden talon osien läpi, joissa sähköinen vastus on vähäisin.
Metalli ja vesi johtavat sähköä
Toisin sanoen tällöin kaikesta metallia sisältävästä tulee yhtäkkiä korkeajännitteen kanava – esimerkiksi sähköverkkoon kytketyistä valaisimista ja tietokoneista.
Sama koskee yleensä pattereita ja vesihanoja, jotka ovat yhteydessä metallisiin vesiputkiin. Myös putkissa kulkeva vesi johtaa itsessään sähköä, mikä johtuu veden sisältämistä liuenneista ioneista, esimerkiksi natriumista, kalsiumista ja magnesiumista.
Tämän vuoksi suihkussa tai kylvyssä käyminen, käsien pesu tai tiskaaminen eivät ole täysin vaarattomia askareita ukonilmalla. Pohjoismaistakin tiedetään tapauksia, joissa peseytyjä on saanut voimakkaan sähköiskun suihkukaapin veden kautta.