Myrskyjä voi syntyä kaikkina vuodenaikoina, mutta eniten niitä esiintyy Euroopan pohjoisosissa talvikuukausien aikana.
Tilastojen mukaan kaksi kolmasosaa vuoden aikana koettavista myrskyistä ajoittuu joulu-, tammi- ja helmikuuhun.
Myrskyä ei määritellä kaikissa maissa samalla tavalla. Suomessa puhutaan myrskystä, kun tuulen nopeus on kymmenen minuutin aikana keskimäärin vähintään 21 metriä sekunnissa. Myrskyä voidaan luonnehtia meillä kovaksi (25–28 m/s) ja ankaraksi (29–32 m/s). Hirmumyrskyssä tuulen nopeus on ainakin 33 m/s.
Myrskyn aiheuttaa Kanadan kylmä ilma
Myrsky syntyy, kun kylmempi ja kuivempi ilmamassa törmää lämpimämpään ja kosteampaan ilmamassaan.
Erilaisten ilmamassojen kohtaaminen on todennäköisintä silloin, kun meri on vielä lämmin mutta mantereet ovat jo jäähtyneet. Kanadasta virtaava kylmä arktinen ilma joutuu usein Pohjois-Atlantilla kosketuksiin Golfvirran lämmittämän meri-ilman kanssa.
Yhteentörmäys saa aikaan liikkuvan matalapaineen, jonka pyörivät tuulet saavuttavat ennen pitkää Euroopan.
Myrsky juontuu lämpötilaerosta
1. Kylmää ja lämmintä ilmaa
Myrsky alkaa kehittyä, kun arktinen ilma (sininen) kohtaa polaaririntamaksi kutsutulla vyöhykkeellä etelästä tulevan ilman (punainen). Syntyy matalapaine (L) lämpimine ja kylmine rintamineen.
2. Paine-ero aiheuttaa tuulen
Ympäröivä ilma alkaa virrata matalapaineen alueelle, sillä paine-ero pyrkii tasoittumaan. Koska Maa pyörii, ilma ei mene suoraan matalapaineen keskukseen. Tuulet kiertävät sitä vastapäivään.
3. Myrsky kulkee itään
Matalapaine saapuu mereltä Pohjois-Eurooppaan ja voimistaa siellä tuulia. Nopeammin liikkuva kylmä rintama saavuttaa lämpimän rintaman, ja matalapaine täyttyy. Samalla myrsky laantuu.
Siitä, kun matalapaine syvenee Atlantilla, kuluu usein vain kaksi vuorokautta siihen, että sen Euroopassa aiheuttamat myrskytuulet laantuvat.
Kylmän ja lämpimän ilman kohtaamiseen ja siitä seuraavaan ilmanpaineen laskuun liittyvät sääilmiöt ovat olleet keskeisiä meteorologian tutkimuskohteita siitä asti, kun norjalainen Vilhelm Bjerknes kehitti 1910-luvulla rintamamallin, johon sään ennustaminen vieläkin paljolti perustuu.