Lisäksi maaliskuussa on usein kirkas sää, mikä vahvistaa lämpösäteilyn virtaa Maahan ja pois Maasta. Kun sää kirkas, ilman kosteus on vähäistä. Kuiva ilma sekä lämpenee että jäähtyy nopeammin kuin kostea.
Toisaalta merien ja järvien vesi on maaliskuussa vielä kylmää. Luonnossa ei siis ole lämpövarastoja tasaamassa yön kylmyyttä.
Syyskuussa, jolloin päivä ja yö ovat yhtä pitkät kuin maaliskuussa, tilanne on päinvastainen. Vesistöihin kesän aikana varastoitunut lämpöä pitää yöt vielä suhteellisen leutoina.
Yli 60 asteen lämpötilan vaihtelu
Maaliskuussa yöt ovat vielä kylmiä. Siksi maaliskuussa lämpötilat vaihtelevat Pohjoismaissa rajusti, vaikka kevät jo lähenee. Suomessa vaihtelut ovat suurimmat tammikuussa ja Ruotsissa helmikuussa. Tanskassa lämpötila heilahtelee eniten juuri maalikuussa.
Maaliskuussa kylmintä on tavallisesti noin tuntia ennen auringonnousua eli aamuseitsemän ja -kahdeksan välillä. Juuri silloin monet ovat matkalla töihin tai kouluun.
Lämpimintä sen sijaan on iltapäivällä, kun ihmiset ovat matkalla kotiin. Siksi voi olla hankalaa valita sellaisia vaatteita, joissa tarkenee aamulla mutta ei hikoile iltapäivällä.