Joulukuussa 2020 otsonikerrosta tarkkailevat meteorologit huolestuivat pahasti, sillä Antarktiksen yllä sijainnut iso aukko näytti tulleen jäädäkseen.
Aukko oli yli 20 miljoonan neliökilometrin laajuinen ja siten saman kokoinen kuin vuoden 2018 aukko, mutta se näytti käyttäytyvän hieman eri tavoin.
Antarktiksen ylle muodostuu otsonikerrokseen aukko yleensä elo- tai syyskuussa ja se on laajimmillaan lokakuussa, minkä jälkeen se alkaa pienentyä. Näin ei käynyt vuonna 2020. Vielä joulukuussa aukko oli yhä selvästi suurempi kuin aikaisemmin.
Otsoniaukko (sininen) oli Antarktista suurempi lokakuussa 2020 (vasemmalla), ja se pysyi suurena aina joulukuuhun asti, jolloin se lopulta hävisi (oikealla).
Muun muassa eurooppalaisen CAMS-instituutin tutkijat valvovat otsonikerrosta tiiviisti - ja hyvästä syystä. Otsoni suojaa Auringon uv-säteilyltä, joka on haitallista ihmisille ja eläimille.
Ikävä kyllä otsoni, jota on 30-50 kilometrin korkeudessa, on epävakaata. Kylmemmässä kuin -80 asteen lämpötilassa muut molekyylit hajottavat sitä helposti. Erityisen helppoa se on keinotekoisille klooriyhdisteille.
Suihkuvirtaukset ohjaavat otsoniaukkoa
Antarktiksen yllä olevan otsonikerroksen lämpötilaan vaikuttavat tuulijärjestelmät, joista eteläinen polaarinen suihkuvirtaus on tärkein. Se kiemurtelee aaltomaisesti, ja joinakin vuosina "aallot" ovat pieniä. Silloin ilma lukittuu Antarktiksen ylle vähintään –80 asteeseen pitkäksi aikaa. Juuri näin tapahtui vuonna 2020.
Yleensä Antarktiksen yllä oleva otsoniaukko alkaa kasvaa elokuussa ja se häviää marraskuussa, vaikka se olisi yhtä suuri kuin vuonna 2018. Y-akseli kertoo otsoniaukon koon miljoonina neliökilometreinä.
Vasta joulukuun loppupuolella sääjärjestelmät alkoivat muuttua ja lämpötila Antarktiksen yllä kohosi ja otsonin pilkkoutuminen lakkasi. Vuodenvaihteeseen mennessä otsoniaukko oli sulkeutunut.
Vaikka tämä antoi meille hieman hengähdysaikaa, tutkijat painottavat, että vuosi 2020 on muistutus siitä, että meidän on edelleen pyrittävä vähentämään sellaisten aineiden pääsyä ilmakehään, jotka hajottavat otsonikerrosta.
