Syynä siihen, että 30. ja 35. leveysasteen välillä eli niin sanotuilla hepoasteilla sataa harvoin ja silloinkin yleensä vähän, on ilmakehän yleinen kiertoliike.
Subtrooppinen korkeapainevyöhyke synnyttää aavikon
Päiväntasaajan molemmin puolin ilma laskee yli kymmenen kilometrin korkeudesta. Laskevassa virtauksessa ilmamassa lämpenee paineen noustessa ja sen energiatiheyden kasvaessa. Koska lämmin ilma voi sisältää enemmän vesihöyryä kuin kylmä, satavia pilviä ei synny ja päivät ovat aurinkoisia. Niinpä ilma on kuivaa ja kuumaa, kun se saavuttaa maanpinnan.
Tämä selittää sen, miksi isot kuivuusaavikot, kuten Sahara ja Kalahari, levittäytyvät juuri subtrooppiselle korkeapainevyöhykkeelle, jonka taustalla on lähes pysyvä hepoasteiden korkeapaine.
Ukkosta ja monsuunisateita
Päiväntasaajan seudulla tropiikissa tilanne on päinvastainen. Siellä ilma nousee voimakkaasti ja rajut ukkoset ovat tavallisia. Alueella, jota kutsutaan pasaatituulten kohtaamisvyöhykkeeksi (PK), vallitsee yleensä matalapaine ja syntyy jatkuvasti rankkasateita. PK seuraa vuodenaikoja: se siirtyy aina sille pallonpuoliskolle, jolla on kesä.
PK:n liike aiheuttaa tropiikin sadekaudet ja monsuuniksi nimitetyn sääilmiön, jolla on suuri merkitys maataloudelle etenkin Intian niemimaalla. Jos varsin säännölliset monsuunisateet myöhästyvät tai jäävät tulematta, esimerkiksi riisistä on turha odottaa normaalia satoa kyseisellä viljelykaudella.
Ilman kiertoliike jakautuu muhkeiksi soluiksi
Molemmin puolin päiväntasaajaa on kolme ilmakehän solua. Niiden järjestys napoja kohti mentäessä on: Hadleyn solu, Ferrelin solu ja polaarisolu. Niistä kullakin on omanlaisensa vallitseva ilmakehän kiertoliike. Solujen välissä ilmavirta joko nousee tai laskee.
A: Hadleyn solu, B: Ferrelin solu, C: Polaarisolu