Keskiajan Euroopassa riehui rautakuume

1300-luvulla Englanti ja Ranska kävivät satavuotista sotaa ja maiden armeijat tarvitsivat aseisiinsa rautaa. Rutto oli kuitenkin näivettänyt kaivos­toiminnan ja raudan hinta oli noussut pilviin, joten Euroopan kasvavaa raudantarvetta piti tyydyttää uusin keinoin.

Shutterstock

Oli vuosi 1356. Alkusyksyn leppeän tuulen suhina peittyi raskaiden haarniskojen ja aseiden kalinaan, kun tuhannet ranskalaiset sotilaat ja ritarit etenivät leveässä muodostelmassa kohti Poitiers'ta ja paikkaa, jossa käytäisiin yksi satavuotisen sodan kiivaimmista taisteluista.

Suuren armeijan varustamiseen oli käytetty tonneittain rautaa. Asemastaan ja varallisuudestaan riippuen ritareilla oli suojanaan joko lähes 25 kilon painoinen levyhaarniska tai noin 15 kilon painoinen rengaspaita.

Myös ritareiden päätä, käsiä ja jalkoja peittivät teräksestä tehdyt suojukset. Pelkästään noin viidensadan ranskalaisritarin varusteet painoivat yhteensä kahdeksisen tonnia. Lisäksi tulivat noin 17 000 jalkaväkisotilaan ja 3 000 jousiampujan varusteet.

Painavista haarniskoista ei kuitenkaan ollut paljonkaan iloa niille yli 2  500 sotilaalle, jotka kohtasivat loppunsa Poitiers'n taistelussa.

Sota raastoi Eurooppaa

Ranska ja Englanti olivat sotineet Ranskan kruunusta vuodesta 1337 lähtien. Molemmat maat käyttivät valtavia rahasummia armeijoidensa varustamiseen päästäkseen voitolle pitkäksi venyneessä konfliktissa.

Ranskan ja Englannin kilpavarustelu heijastui suoraan metallien kysyntään, joka kasvoi räjähdysmäisesti. Malmiesiintymiä louhittiin tyhjiin, jotta sotivat maat saisivat riittävästi rautaa aseiden ja haarniskojen valmistamiseen.

Englannin kaivokset eivät pystyneet tyydyttämään armeijan raudan tarvetta, ja maahan tuotiin tuhansia tonneja kysyttyä metallia muun muassa Baskimaasta ja Itävallan Steiermarkista.

Historiantutkijoiden arvioiden mukaan suuren armeijan varustaminen sotaan vaati noin 500 tonnia rautaa, mutta todellisuudessa määrä saattoi olla jopa kaksinkertainen haarniskojen ja aseiden valmistusprosessissa tapahtuvan hävikin vuoksi.

Rautaa tarvittiin muuhunkin kuin aseisiin ja haarniskoihin.

Raudasta oli keskiajalla pulaa

Armeijoiden lisäksi maanviljelijät, käsityöläiset ja kirkko tarvitsivat kipeästi rautaa omiin tarkoituksiinsa.

Vaikka valtaosa kaikesta tuotetusta raudasta päätyi satavuotisen sodan aikana sotilaiden aseisiin ja varusteisiin, myös siviilit tarvitsivat rautaa. Esimerkiksi talonpojat tarvitsivat auroja ja hevosenkenkiä ja käsityöläiset työkaluja ja vaikkapa nauloja.

Myös kirkko tarvitsi suuria määriä rautaa muun muassa rakennustelineisiin ja valtavien kirkonkellojen valmistamiseen. Kun englantilaista Newlandin kirkkoa vuonna 1314 korjattiin, Llandaffin piispa halusi päästä käsiksi Forest of Deanin tuottaviin rautakaivoksiin. Hän vaati kuningas Edvard III:lta kymmenyksiä lähi­seutujen rautakaivosten tuotannosta, jotta saisi rautaa oman kirkkonsa kunnostamiseen.

Arkeologisissa kaivauksissa on käynyt ilmi, että kirkonkellot valettiin usein työmaalla ja kellonvalajat kulkivat työmaalta toiselle tarjoamassa osaamistaan.

Raudan louhinta oli 1300-luvulla vaikeampaa kuin aikaisemmin, jolloin rautamalmia oli voitu kaivaa maanpinnan tuntumasta. 1300-luvulla maanpinnan lähellä kulkevat rautasuonet olivat jo ehtyneet ja eurooppalaiset hallitsijat saattoivat vain haaveilla syvemmällä maan alla olevista malmiesiintymistä.

Syvien kaivoskuilujen kaivaminen ei vielä 1300-luvulla ollut mahdollista, sillä tuolloin ei ollut vielä tekniikkaa, jolla kuiluihin kertyvää pohjavettä olisi voitu poistaa. Lisäksi rautamalmin nostaminen maan pinnalle oli haasteellista.

Rutto ja sota nostivat hintaa

Antiikin roomalaiset olivat aikoinaan kaivaneet syviä kaivoskuiluja päästäkseen käsiksi maanalaisiin malmiesiintymiin.

Vesiongelman he olivat ratkaisseet rakentamalla orjatyövoimalla pyöriviä vesipyöriä, joilla vesi poistettiin kaivoksista. Espanjassa sijainneesta roomalaisesta kaivoksesta on löydetty jälkiä peräti 32 vesipyörästä, joilla pystyttiin nostamaan vettä 80 metrin syvyydestä.

Rooman valtakunnan murentumisen jälkeen kaivososaaminen kuitenkin unohtui. Lisäksi 1300-luvun puolivälissä raivonnut ruttoepidemia surmasi arvioiden mukaan 30–60 prosenttia Euroopan väestöstä, ja myös suuri osa kaivostyöläisistä kuoli ruttoon.

Rooman valtakunnan murentumisen jälkeen kaivososaaminen kuitenkin unohtui. Lisäksi 1300-luvun puolivälissä raivonnut ruttoepidemia surmasi arvioiden mukaan 30–60 prosenttia Euroopan väestöstä, ja myös suuri osa kaivostyöläisistä kuoli ruttoon.

Teknisen osaamisen ja kaivosammattilaisten puute nosti raudan hinnan pilviin kaikkialla Euroopassa. Vuosina 1350–1400 sen hinta kolminkertaistui, ja sotaa käyvät maat joutuivat keksimään uusia keinoja saada rautaa. 1300-luvun lopulla monet maat alkoivatkin kilvan kehittää uusia louhintamenetelmiä.

Kaivostoiminta kehittyi

Merkittävimpiin uudistuksiin kuuluivat vesi- tai hevoskäyttöiset pumput, joilla pumpattiin vettä kaivoksista. Pumppujen ansiosta veden valtaan joutuneet vanhat roomalaisajan kaivokset voitiin ottaa uudelleen käyttöön. 1400-luvulla Britteinsaarilla kaivettiin uusia, jopa 50 metrin syvyisiä kaivoskuiluja.

Euroopan raudantuotanto alkoi jälleen kukoistaa, mutta yksi alue erottui selvästi muista, sillä Steiermarkin maakunta Itävallassa tuotti noin 2  000 tonnia rautaa vuodessa.

Samaan aikaan koko Englannin yhteenlaskettu tuotanto oli vain noin tuhat tonnia. Itävallan nykyiseen, yli kahden miljoonan tonnin vuosituotantoon verrattuna 2 000 tonnia on pieni määrä, mutta keskiajalla Steiermark oli yksi Euroopan tärkeimmistä raudantuotantoalueista.

Kukoistava kaivosteollisuus näkyi myös Steiermarkin metsissä, joista hakattiin runsaasti puuta kaivoskuilujen ja -käytävien tukemista varten. Esimerkiksi Eisenerzin kaupungin ympäristöstä hakattiin 1400-luvulla niin paljon metsää, että Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan hallitsijan oli säädettävä niin sanottu Waldordnung-laki metsänhakkuiden rajoittamiseksi.

Kaivos toimi vesivoimalla

Vuonna 1556 ilmestyi saksalaisen Georg Bauerin kaivostoimintaa käsittelevä laaja ja perusteellinen tutkielma De Re Metallica.

Kaivokset olivat surmanloukkuja

Raudantuotanto perustui ankaraan raadantaan. Kaivoskäytävissä oli pimeää, ja pöly oli kaivostyöläisten ainainen kiusa. Pölyhiukkaset kulkeutuivat keuhkoihin ja aiheuttivat monille jatkuvaa hengenahdistusta.

Muita kaivospölyn aiheuttamia oireita olivat päänsärky ja silmien kirvely. Pölyn lisäksi kaivostyöläisiä vaanivat monet muutkin vaarat.

Kaivosten jyrkiltä tikkailta saattoi koska tahansa pudota, ja lisäksi uhkana olivat kaivoskäytävien ja -kuilujen sortumat. Jos kaivostyöläiset jäivät loukkuun sortuman vuoksi, heidän päivänsä olivat luetut.

Niinpä kaivostyöläiset perustivat jo keskiajalla ammattiliittojen tapaisia järjestöjä. Saksaan syntyi niin sanottuja ­Gewerkschafteja eli kiltoja, jotka pyrkivät parantamaan kaivosten turvallisuutta muun muassa neuvottelemalla työoloista kaivosten omistajien kanssa.

Sotilaat hyökkäsivät kaivoksiin

Kehnot työolot olivat työläisten huolista pienimpiä heidän joutuessaan pelinappuloiksi hallitsijoiden välisiin kiistoihin.

1 / 4

undefined

1234

Poitiers'n taistelussa 1356 ranskalaisritarien varusteet painoivat yhteensä ainakin kahdeksan tonnia.

© Bridgeman Images

1400-luvun alun sodat olivat raaempia kuin mitkään aiemmat yhteenotot. Esimerkiksi Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan joukot hävittivät tšekkiläiset Kutná Horan ja Havlíckuv Brodin kaivoskaupungit hussilaissodissa vuosina 1419–1434.

Böömin kaivostyöläiset ja sepät olivat böömiläisten taisteluvalmiuden kannalta niin tärkeitä, että keisarikunnan sotilaat tappoivat heidät kaikki ja täyttivät sitten kaivoskuilut maalla ja tuhosivat kaikki metallisulatot ja pajat.

Keskiajan kaivostyöläiset olivat arvostettuja ammattimiehiä, jotka matkustivat rauhan aikana maasta toiseen työn perässä. Erityisen liikkuvaista väkeä olivat saksalaiset mainarit, jotka matkasivat usein työn perässä Alppien itäpuolelle.

Paikalliset hallitsijat ottivat tulijat yleensä avosylin vastaan ja lahjoittivat heille maata, jotta he voisivat rakentaa työpajan ja mökin perheelleen.

Mystikot auttavat espanjalaista kaivostyöläistä paikantamaan rautasuonen, joita oli 1300-luvulle tultaessa yhä vaikeampi löytää.

© Ritzau Scanpix

Kaivostyöläiset mahdollistivat arvokkaan malmin saamisen hyötykäyttöön, mutta he takasivat myös verotuloja hallitsijan kassaan: tuottoisaa kaivostoimintaa verotettiin usein raskaalla kädellä.

Satavuotinen sota päättyi

Ranskan armeijan hyvistä varusteista ei kuitenkaan ollut Ranskalle juuri hyötyä Poitiers'n taistelussa vuonna 1356.

Vaikka englantilaisilla oli Poitiers'ssa selvä alivoima, he kukistivat ranskalaiset ja Ranskan kuningas Juhana II Hyvä joutui englantilaisten sotavangiksi.

Ranskalaiset saivat hyvityksen tappiolleen vuonna 1453, jolloin he kukistivat englantilaiset Castillonissa.

Satavuotinen sota päättyi, ja raudan kysyntä laski. 1200-luvulla elänyt munkki Bartholomeus Angelicus oli kuitenkin oikeassa, kun hän kirjoitti: ”Rauta on monessa mielessä kultaa arvokkaampaa.” Rautaa tarvitaan aina.

Tilanne nykyisin: Grafeeni on tulevaisuuden supermateriaali

Nykyisin rauta ja teräs ovat yhä hyvin yleisesti käytettyjä materiaaleja, mutta parhaillaan tutkijat yrittävät saada laajaan tuotantoon uutta materiaalia, joka voi muuttaa maailman. Grafeeni on vain yhden hiiliatomin paksuinen, mutta se on 300 kertaa niinlujaa kuin teräs ja se johtaa hyvin sähköä. Grafeenin uskotaan mullistavan pian niin akut kuin lentoliikenteenkin.

Lue myös:

Vastustuskykyisten HI-viruskantojen määrä kasvaa. Tässä otetaan HIV-testiä.
Aids

Resistentit HI-viruskannat leviävät monissa maissa

2 minuuttia
Mangrove
Ympäristö

Mangrovemetsä sitoo rutkasti hiiltä

0 minuuttia
fluor
Jaksollinen järjestelmä

Jaksollinen järjestelmä: Fluori

0 minuuttia

Kirjaudu sisään

Virhe: Tarkista sähköpostiosoite
Salasana vaaditaan
NäytäPiilota

Oletko jo tilaaja? Oletko jo lehden tilaaja? Napsauta tästä

Uusi käyttäjä? Näin saat käyttöoikeuden!