Shutterstock
Banaanikärpäsiä hedelmissä

Pikku kärpäset eivät ilmesty tyhjästä

Keittiössä kypsän hedelmän ympärillä pyörivät banaanikärpäset näyttävät syntyneen tyhjästä. Pääset niistä eroon yksinkertaisella konstilla.

Banaanikärpäset keittiössä

Kesä on jälleen koittanut, ja lisääntyvän lämmön myötä pikku kärpäset valtaavat keittiömme. Mistä ne sinne oikein hiippailevat?

Joskus muinoin luultiin, että rottia syntyi itsestään jätekasoissa, kärpäsiä muodostui mädäntyneessä lihassa ja eloperäiseen jätteeseen vain ilmestyi yhtäkkiä punkkeja.

Ilmiö, jota kutsutaan myös nimellä spontaani sikiäminen tai spontaani generaatio, oli luonnontieteiden alkuvuosina vakavasti otettava tutkimusala, jota monet oppineet pohtivat ja kuvasivat tieteellisissä kirjoituksissaan.

© Claus Lunau/Shutterstock

Parittelun jälkeen naaras laskee jopa 400 munaa esimerkiksi hedelmän pinnalle.

© Claus Lunau/Shutterstock

15–24 tunnin kuluttua munista kuoriutuu toukkia.

© Claus Lunau/Shutterstock

Kasvaessaan toukat luovat nahkansa kaksi kertaa kahden päivän aikana.

© Claus Lunau/Shutterstock

Toukkavaiheen 2–3 viimeistä päivää toukat käyttävät syömiseen.

© Claus Lunau/Shutterstock

Toukka koteloituu. 3–5 päivässä siitä kehittyy täysikasvuinen kärpänen.

© Claus Lunau/Shutterstock

Noin 10 päivää kuoriutumisen jälkeen kärpänen on valmis lisääntymään.

Tyhjästä ei synny mitään

Sitä mukaa kuin mikroskoopit kehittyivät, selvisi, että mikään ei voi syntyä täysin tyhjästä.

Rotat vilistivät jätekasoihin yöaikaan, ja kärpäset lensivät suristen laskemaan muniaan pilaantuneeseen lihaan, missä munista kehittyi toukkia ja taas uusia kärpäsiä.

Kun yhtäkkiä huomaa omassa kodissaan hedelmän olevan banaanikärpästen vallassa, näky houkuttelee uskomaan spontaaniin sikiämiseen, mutta kannattaa kuitenkin katsoa tarkemmin ympärilleen.

Mistä banaanikärpäset tulevat?

Kesä on banaanikärpästen aikaa. Miten nämä pikku otukset oikein pääsevät keittiöön?

© Shutterstock

Mistä banaanikärpäset tulevat?

Kesä on banaanikärpästen aikaa, ja etenkin loppukesästä lämpötilan ollessa korkeimmillaan nämä pienet tyrannit valtaavat keittiösi.

Banaanikärpäsiä kutsutaan myös hedelmäkärpäsiksi. Hedelmien lisäksi niitä vetävät puoleensa muun muassa etikka ja viini.

Banaanikärpäset ovat niin pieniä, että ihminen harvoin huomaa niiden lentävän ohitseen ylikypsän hedelmän tuoksun houkuttamana. Kärpänen laskee munansa ja katoaa jälleen.

Lue myös: HYÖNTEISET

Kärpäsen munia on myös voinut tulla kotiin kaupasta ostettujen hedelmien mukana. Niitä ei näe, ellei katso mikroskoopilla, mutta muutaman päivän kuluttua kotona vilisee banaanikärpäsiä.

Jos haluat eroon pikku kiusankappaleista, tässä on yksinkertainen neuvo: laita hedelmät jääkaappiin. Banaanikärpäset eivät nimittäin pidä kylmästä.

Hvordan kommer man af med bananfluer
© Shutterstock

Miten banaanikärpäsistä pääsee eroon?

Kun lämpötila syksyn tullen laskee, myös banaanikärpäset katoavat. Ne eivät nimittäin pidä kylmästä.

Jos haluat päästä eroon pienistä kiusankappaleista, laita ensiksi kaikki hedelmät ja muut banaanikärpäsiä houkuttavat ruoka-aineet jääkaappiin.

Lue myös: Suomen hämähäkit

Kun kaikki banaanikärpäsiä houkuttavat aineet ovat jääkaapissa, tarvitset etikkaa ja astianpesuainetta.

Kaada kulhoon etikkaa ja hieman astianpesuainetta. Banaanikärpäset pitävät etikasta, joten sen tuoksu vetää ne kulhoon. Astianpesuaineen vuoksi nesteen pintajännite muuttuu, jolloin banaanikärpäset eivät enää pääse pois astiasta.