Mutatulivuori merenpohjassa on ”ikkuna” Maan sisuksiin

Norjalaisgeologit löysivät Barentsinmerestä 400 metrin syvyydestä aktiivisen mutatulivuoren. Vastaava löytö on tehty vain kerran aiemmin Norjan aluevesillä.

vedenalainen tulivuori

Kronprins Haakon -tutkimusalus ja ROV Aurora -vedenalaisalus havaitsivat pienen aukon merenpohjassa 400 metrin syvyydessä.

© UiT Norges arktiske universitet

Yksi maailman edistyksellisimmistä tutkimusaluksista ja merenalaisrobotti olivat norjalaistutkijoiden työvälineitä, kun he löysivät aktiivisen mutatulivuoren Barentsinmeren pohjasta.

Kyseessä on toinen Norjan aluevesiltä löytynyt mutatulivuori. Nyt Norjan arktisen yliopiston geologit toivovat, että harvinainen ilmiö voi avata ikkunan Maan sisuksien salaisuuksiin.

”Sinun olisi pitänyt nähdä, miten yllättynyt, jännittynyt ja iloinen koko tutkimusryhmä oli, kun näimme mutatulivuoren näytöltä. Minun ensimmäinen ajatukseni oli: ”Haluan mennä tuonne ja työntää käsivarteni aukosta sisään!”, kertoo Erasmus-opiskelija Irene Viola lehdistötiedotteessa.

Mutatulivuori löytyi Barentsinmeren lounaisosasta noin 70 merimailia Huippuvuoriin kuuluvasta Karhusaaresta Huippuvuorten ja Norjan mantereen välistä. Tulivuori sijaitsee kraatterissa, joka on 300 metriä leveä ja 25 metriä syvä.

Kraatteri on tutkijoiden arvioiden mukaan syntynyt noin 18 000 vuotta sitten jääkauden jälkeen tapahtuneessa äkillisessä metaanipurkauksessa.

Mutatulivuori, joka on saanut nimen Borealis Mud Volcano, on halkaisijaltaan noin 7 metriä. Sen kokeus on 2,5 metriä. Tulivuoresta tihkuu metaanipitoista nestettä.

Geologit toivovat, että mutatulivuoresta tihkuvat aineet antavat lisää tietoa siitä, miten kaasut vaikuttavat ympäristön ekosysteemeihin.

Tulivuori syöksee mutaa Maan sisuksista

Toinen Norjan vesiltä tunnettu mutatulivuori on Håkon Mosby, joka löydettiin jo vuonna 1995. Se sijaitsee 1 250 metrin syvyydessä Huippuvuorten eteläpuolella.

Mutatulivuoret voivat antaa paljon arvokasta tietoa Maan sisäosista, sillä niistä syöksyvä kaasun, veden ja hiukkasten koktaili voi olla peräisin parin sadan metrin tai jopa usean kilometrin syvyydestä.

Kartta

Punainen piste osoittaa mutatulivuoren löytöpaikan Karhusaaren eteläpuolella.

© UIT/GOOGLE

Tutkijat toivovatkin, että koktailin analyysit avaavat ”suoran ikkunan” Maan sisuksien kerroksiin ja niiden kehitykseen.

Itse kraatteri on myös ainutlaatuinen ekosysteemi, jossa elää muun muassa sieniä, merivuokkoja, merilukkeja ja koko joukko erilaisia bakteereja.

”Merenpohjan tutkiminen ja uusien metaanilähteiden paikantaminen on kuin aarteen löytämistä. Se on täynnä yllätyksiä. Löysimme tuhansia metaanilähteitä," totetaa retkikunnan johtaja professori Stefan Buenz lehdistötiedotteessa.

”Joka kerta, kun lähestymme merenpohjaa, tuntuu siltä, että olemme vasta alkaneet ymmärtää laajaa ja uskomattoman monipuolista järjestelmää", professori sanoo.