Montako hiekanjyvää Saharassa on?

Kerrotaan, että Saharassa on yhtä monta hiekanjyvää kuin tähtiä taivaalla. Voiko vertauksessa olla perää?

Erg in Sahara

Saharan autiomaa levittäytyy suurimpaan osaan Pohjois-Afrikkaa kaikkiaan yli yhdeksän miljoonan neliökilometrin alueelle. Saharan hiekanjyvien laskemisesta puhutaan, kun halutaan kuvailla mahdotonta tehtävää. Hiekka on edelleen laskematta, mutta on arvioitu, että Saharassa olisi 1022, mikä todellakin suunnilleen vastaisi tähtien määrää maailmankaikkeudessa.

Moni yhdistää autiomaan eli aavikon hiekka-alueeseen, mutta määritelmän mukaan aavikko on kasviton tai vähäkasvinen alue, jolla vuotuinen sademäärä on alle 250 millimetriä.

Saharan pinta-alasta vain 15 prosenttia on hiekka-aavikkoja, vaikkakin ne voivat olla tuhansien neliökilometrien laajuisia alueita. Näistä dyynikentistä eli hiekkameristä käytetään nimitystä erg. Dyynit voivat nousta 300 metrin korkeuteen ja ulottua sadan kilometrin matkalle. Suurin osa Saharasta, eli noin 70 prosenttia pinta-alasta, on sora- ja kallioaavikkoa.

Reg in Sahara

Loput noin 15 prosenttia on pääasiassa vuoristoa ja keitaita. Sahara on maailman suurin autiomaa, jos mukaan ei lasketa Etelämannerta. Sekin on nimittäin tavallaan aavikkoa, lumiaavikkoa.