Shutterstock

Miten minusta tulee fossiili?

Jos haluaisin säilyä tuleville polville – esimerkiksi kivettyneenä kuin dinosaurukset – mitä minun pitäisi tehdä?

Tietyt eläimet, kuten Tyrannosaurus rex, stegosaurus ja megalodon, tunnetaan yhä edelleen, vaikka niiden häviämisestä on miljoonia vuosia, eivätkä ne jättäneet jälkeensä taideteoksia tai mahtavia monumentteja vaan vain kivettyneitä luita ja hampaita.

Kivettyminen on tapa säilyä muistoissa vielä pitkään kuoleman jälkeen. Se ei kuitenkaan onnistu helposti.

Vain murto-osa lajeista on säilynyt

Jotta luut hajoamisen sijaan fossiloituisivat, vaaditaan juuri oikeat olosuhteet. Ja aikaa. Valtavasti aikaa.

Luiden kivettymiseen kuluu nimittäin vähintään 10 000 vuotta.

Lisäksi tarvitaan rutkasti onnea. Tähän mennessä on löydetty vain 32 täysikasvuisen T. rexin fossiilit, vaikka laskelmien mukaan lajin olemassaoloaikana Maassa on elänyt noin 2,5 miljoonaa T. rex -yksilöä.

Tämä tarkoittaa, että jokaista löydettyä fossiilia kohti on elänyt 80 miljoonaa yksilöä, joiden jäännökset eivät ole säilyneet.

Tutkijoiden arvion mukaan vain 8 prosenttia kaikista nykyään elävistä eläinlajeista tallentuu fossiiliarkistoon. Toisin sanoen on erittäin epätodennäköistä, että yksikään 206 luustasi säilyisi.

Kivettymisprosessin tunteminen voi parantaa mahdollisuuksia silti huomattavasti.

Kolme tekijää edistää kivettymistä

Sopivissa olosuhteissa ihmisruumiinkin luut voivat kivettyä.

© Shutterstock & Lotte Fredslund

1. Vältä pieneliöitä ja happea

Heti kuoleman jälkeen pieneliöt alkavat hajottaa kudoksia ja myös luita. Jos ruumis hautautuu nopeasti ja syvälle, vähähappinen ympäristö ehkäisee luiden hajoamisen.

© Shutterstock & Lotte Fredslund

2. Kuole veden ääreen

Kosteat ympäristöt, kuten järvet, joet tai merenpohja, parantavat kivettymismahdollisuuksiasi. Muta ja sedimentit hautaavat ruumiin nopeasti, mikä on kivettymisprosessille eduksi.

© Shutterstock & Lotte Fredslund

3. Hanki mineraalikylpy

Kun luiden huokosiin imeytyy vettä, veden mukana niihin kulkeutuu rautaa, kalsiumia ja muita mineraaleja. Mineraalit saostuvat luihin, jotka vähitellen kivettyvät.

Luidesi kivettyminen on todennäköisempää, jos kuolet kuivan maan sijaan mineraalipitoisessa kosteikossa, jossa voit hautautua hiekkaan, mutaan, soraan tai muihin sedimentteihin.

Lisäksi useimmat fossiilit ovat syntyneet siksi, että eliö on äkillisesti kuollut esimerkiksi tulivuorenpurkauksen tai tulvan vuoksi tuhkaan tai mutaan tai muihin sedimentteihin.

Ruumiin peittyminen nopeasti hapelta suojaan ehkäisee pieneliöiden kykyä hajottaa kudoksia. Lisäksi se kasvattaa sen mahdollisuutta, että ympäristön mineraalit korvaavat vähitellen luukudoksen.