Sairaus on saanut tieteellisen nimen plasticosis. Se on linnuille hyvin vakava tila.
Muovi tuhoaa ruoansulatuselimistön
Mikromuoviksi kutsutaan pieniä, alle viiden millimetrin kokoisia muovihiukkasia. Yksi sille pahiten altistuneista lintulajeista on sysiliitäjä, jota esiintyy Australiassa ja Eteläisellä Tyynellämerellä. Tutkimuksessa seurattiin sysiliitäjiä Lordi Howen saarella 600 kilometrin päässä Australian itärannikosta.
Sysiliitäjän kohtaloksi koituu se, että se luulee meressä kelluvaa mikromuovia ruoaksi. Linnun elimistöön voikin päätyä sen kokoon nähden huomattavan suuri määrä muovia.
”Vaikka lintu näyttäisi ulospäin terveeltä, se voi olla sisältä huonossa kunnossa”, sanoo tutkimuksessa mukana ollut Lontoon luonnonhistoriallisen museon kuraattori Alex Bond.
Muovihiukkaset vahingoittavat linnun rauhasmahaa eli mahalaukun paksuseinämäistä alkuosaa.
Muovi aiheuttaa rauhasmahassa haavoja, jotka vähitellen arpeutuvat. Arpikudos voi turvota, ja krooniset tulehdukset ovat tavallisia.
Selvin merkki muovin aiheuttamista ongelmista on aliravitsemus, kun ruoansulatusta edistävät rauhaset tuhoutuvat. Elimistön kyky ottaa ravinnosta vitamiineja ja muita ravinteita huonontuu, ja vastustuskyky tulehduksia ja loisia vastaan heikkenee.
”Tämä on ensimmäinen tutkimus, joka osoittaa, miten vaarallista mikromuovi on lintujen ruoansulatuselimistölle”, Bond sanoo.
Mikromuovin aiheuttamat vauriot ovat niin samanlaisia kaikilla linnuilla, että tutkijoiden mukaan plasticosis pitäisi luokitella omaksi sairaudekseen.