Mikä vetää hyönteisiä lampun ympärille? Tutkijat uskovat löytäneensä vastauksen

Ennen arveltiin, että hyönteiset sekoittavat lampun Kuuhun, mutta se ei näytä pitävän paikkaansa.

Hyönteisiä
© Shutterstock

Hyönteiset ovat hätää kärsimässä eri puolilla maailmaa. Yhtenä syynä on pidetty valosaastetta eli valtavaa ihmisen tuottaman valon määrää, joka sotkee eläinten luontaisen käyttäytymisen.

Miksi sitten hyönteiset ylipäänsä hakeutuvat parveilemaan pimeässä loistavan lampun ympärille?

Tähän asti yksi selitys on ollut se, että hyönteiset käyttävät Kuun valoa navigointiin yön pimeydessä ja ne sekoittavat keinovalon Kuuhun.

Teoria ei kuitenkaan selitä sitä, miksi keinovalo houkuttaa myös niitä hyönteisiä, jotka normaalisti lentävät vain päivänvalossa.

Lontoon Imperial College -yliopiston tutkijat ovat lähteneet selvittämään asiaa kuvaamalla hyönteisten käyttäytymistä luonnossa.

Tutkijat seurasivat ötököiden lentoa muun muassa suurnopeuskameroiden ja niin sanotun liikkeenkaappaustekniikan avulla. Tavoitteena oli kartoittaa tarkalleen, miten eri hyönteiset liikkuivat keinovalon ympärillä.

Videokuvista kävi ilmi muun muassa, että hyönteiset kääntävät valonlähteelle selkänsä.
Kyseessä on niin sanottu dorsaalinen valorefleksi. Dorsaalinen tarkoittaa selän puoleista.

Samanlainen refleksi tunnetaan myös kaloilla. Sen on arveltu olevan mekanismi, jonka avulla kala voi nopeasti määrittää, missä suunnassa on pinta.

Ötökkä sekoaa valosta

Normaalisti hyönteinen kääntää selkänsä auringonvalolle ja pystyy näin pitämään lentoasennon oikeana ja lennon hallinnassa.

Pimeässä loistava keinovalo laukaisee saman refleksin, mutta seurauksena onkin suuntavaiston sekoaminen. Hyönteinen jää kiertämään lamppua, kunnes se kuolee uupumukseen.

Hyönteisten lentosuunnat voivat sotkeutua luonnossa esimerkiksi auringonnousun tai -laskun yhteydessä.

Tutkimuksessa ilmeni myös, että valorefleksi ei ole yhtä voimakas kaikilla hyönteislajeilla. Esimerkiksi hedelmäkärpäset eivät tunnu innostuvan keinovalosta.

Hyönteisten valoreaktio on tunnettu jo vuosikymmeniä, mutta sitä ei tiettävästi aikaisemmin ole esitetty selitykseksi hyönteisten parveiluun keinovalon ympärillä.

Brittitutkijoiden selitys kuulostaa uskottavalta myös ruotsalaisen Lundin yliopiston hyönteistutkijan Roman Goulardin mielestä. Hän on omassa työssään tutkinut valon vaikutusta hyönteisiin.

"Kuulostaa todennäköiseltä, että dorsaalinen valorefleksi laukaisee käyttäytymisen, joka pitää hyönteiset valon ympärillä, Goulard kertoo New Scientist -tiedelehden haastattelussa.

Tutkimus on julkaistu biorxiv-palvelimella, mutta sitä ei ole vielä vertaisarvioitu. Vertaisarvioinnissa ulkopuoliset asiantuntijat arvioivat, onko tutkimus tehty tieteellisten kriteerien mukaisesti.