Shutterstock
Lake Hillier Australia

Mikä värjää järven vaaleanpunaiseksi?

Australian etelärannikolla sijaitsevassa saaressa on vaaleanpunainen järvi – ainakin Google Earthin mukaan. Onko vesi luonnostaan senväristä vai onko kyse esimerkiksi kemiallisesta käsittelystä?

Vaaleanpunainen järvi tunnetaan nimellä Lake Hillier, ja sen vesi punertaa luonnostaan. Lake Hillier sijaitsee asumattomassa Middle Island -nimisessä saaressa, joka on rauhoitettu.

Veden erikoinen väri johtuu siitä, että siinä elää hyvin runsaasti Dunaliella salina -lajin yksisoluisia viherleviä.

Levissä syntyy karotenoideja, jotka ovat luonnollisia pigmenttejä. Ne antavat tunnusomaisen värin esimerkiksi porkkanoille, tomaateille ja äyriäisille.

Väri toimii aurinkosuojana

Pieni levä hyödyntää karotenoidejaan samalla tavalla kuin vihreät kasvit lehtivihreäänsä. Pigmentti osallistuu yhteyttämiseen. Karotenoideista on muutakin hyötyä, sillä ne antavat levälle suojaa voimakasta auringonsäteilyä vastaan.

Lake Hillier nainen

Koska Lake Hillierin vesi on hyvin suolaista, siinä on helppo kellua – samalla tavalla kuin Kuolleessameressä.

© Shutterstock

Kolme faktaa vaaleanpunaisista järvistä

Vuonna 2016 tehtyjen tutkimusten mukaan Lake Hillierin väriin voivat vaikuttaa muutkin eliöt kuin Dunaliella salina -levät.

Vesinäytteistä löydettiin useiden eri lajien dna:ta, ja ilmeisesti muissakin järvessä elävissä eliöissä syntyy punaisia tai oransseja pigmenttejä.

Kaikkien Lake Hillierissä esiintyvien eliöiden pitää sietää hyvin suolaista vettä.

LUE MYÖS: Saimaa ja neljä muuta Suomen suurinta järveä