Dokumentaren Seaspiracy beskriver overfiskning

Netflix-dokumentti kalastelee kärjistyksiä

Netflix-dokumentti Seaspiracy kiertää huolettomasti tosiasioita. Se vesittää muuten tärkeän sanoman merien kriittisestä tilasta ja tehokalastuksen muodostamasta isosta ongelmasta.

Netflix-dokumentti Seaspiracy kiertää huolettomasti tosiasioita. Se vesittää muuten tärkeän sanoman merien kriittisestä tilasta ja tehokalastuksen muodostamasta isosta ongelmasta.

Netflix/Sea Shepherd

Yksi Netflixin vuoden 2021 tähän asti isoimmista hiteistä on Seaspiracy-dokumentti, joka on jatkoa kohutulle Cowspiracy-dokumentille.

Siinä missä edellinen osa yritti paljastaa, miten haitallista tehomaatalous on, Seaspiracy suuntaa katseen kohti meriä ja tehokalastuksen seurauksia.

Asiantuntijat ja tutkijat ovat kritisoineet Cowspiracya sen päätelmien taustalla olevien faktojen väärästä tulkinnasta ja vääristelystä. Seaspiracyn kohdalla tilanne on samantyyppinen, vaikka siinä esitetäänkin useita kiinnostavia näkökulmia. Se ottaa joka tapauksessa esiin yhden tärkeän seikan: merien tila on kriittinen ja teollinen kalastus on yksi siihen vaikuttaneista tekijöistä.

VIDEO: Katso Seaspiracyn esittelyvideo

Elokuvassa seurataan ohjaaja Ali Tabrizia kuvitteellisella matkalla keräämässä muovia rannalta ja seuraamassa delfiininpyyntiä Japanissa, laittomia kalastajia Afrikan rannikolla ja orjuutta Kaakkois-Aasian laivoilla.

Katsojalle selviää pian, että dokumentti on tehty aktivistin näkökulmasta ja siinä käsitellään tieteellisiä faktoja melko kevyesti.

Siinä esitellään toistuvasti yksittäisiä lukuja totuuksina – toisin kuin tieteessä. Yksittäinen luku irrotettuna kontekstista, esimerkiksi ilman vuosilukua ja maantieteellistä aluetta, voi saada tilanteen kuulostamaan rajummalta kuin se todellisuudessa on.

Tehokeino toistuu filmissä.

Tonnikalan kalastusta Seaspiracyssa
© Netflix

Meri tyhjenee kalasta 2048

Luku on peräisin tutkimuksesta, jonka tulokset on sittemmin kumottu. Meret ovat kovilla, mutta tutkijoiden arvioiden mukaan kalat eivät ole loppumassa meristä. Jotkin kalakannat ovat jopa elpyneet.

Merikilpikonna on takertunut kalaverkkoon
© Shutterstock

46 % meren muovista on verkoista

Luku on peräisin Tyynenmeren suuren jätepyörteen tutkimuksesta. Kalaverkot muodostavat vakavan uhan merien elämälle, mutta niiden määrä koko merien muovijätteestä on alle 20 prosenttia.

Vegaaniksi ryhtyminen on Seaspiracyn mukaan ratkaisu
© Shutterstock

Yksilöt eivät pelasta meriä

Elokuva sysää vastuun meristä katsojille – pelastuskeinona olisi ryhtyä vegaaniksi. Todellisuudessa vaaditaan rakenteellisia muutoksia, kuten tiukempaa lainsäädäntöä ja merialueiden käytön säätelyä.

Dokumentissa käytetään myös yksittäisiä esimerkkejä todisteena siitä, että jotain todella tapahtuu. Tällainen anekdoottinen todiste tai virheellinen yleistys on epätieteellistä.

Faktoja ja tutkimuksia esitellään valikoidusti kaikkialla dokumentissa, mikä on ärsyttävää, sillä dokumentti on muuten hyvin kuvattu, kiinnostavasti leikattu ja valottaa tärkeitä kysymyksiä.

Kala ei lopu meristä

Elokuvan keskeinen sanoma on, että kala loppuu meristä vuonna 2048, jos kalastamista jatketaan nykyiseen tapaan.

Luku perustuu 15 vuotta vanhaan tutkimusartikkeliin, joka käsittelee "romahtaneita" kalakantoja. Niillä viitataan kalakantoihin, jotka ovat kutistuneet alle 10 prosenttiin, mutta tutkimus osoittaa, että kannat voivat toipua, jos niitä suojellaan.

Tutkimuksen tekijät ovat myöhemmin päivittäneet artikkeliaan ja osoittaneet, että maailman kalakannat ovat lievässä kasvussa.

Ohjaaja Ali Tabrizi tutkii hain evää

Ohjaaja Ali Tabrizi kävi muun muassa toreilla, joilla myydään uhanalaisten hailajien eviä. Tilanteet kuvattiin salaa.

© Netflix/Lucy Tabrizi

Toisessa kohdassa Seaspiracyssa väitetään, että pääosa merien muovista on peräisin kalaverkoista ja kalastusvälineistä. Uusimmat tutkimukset osoittavat kuitenkin, että 80 prosenttia muovista on peräisin muovipusseista, autonrenkaista, pakkausten kääreistä ja muusta jätteestä, kun taas verkot ja muu välineistö muodostavat jätteestä vain 10–20 prosenttia.

Dokumentissa todetaan toisaalta hyvin, että muovipilleistä puhumiseen käytetään liikaa aikaa suhtessa siihen, millainen vaikutus niillä on meriin.

Joka vuosi mereen päätyy yli kahdeksan miljoonaa tonnia muovia. Muovipillit muodostavat joidenkin tutkimusten mukaan määrästä vain 0,025 prosenttia. Tässä yhteydessä tutkijat ovat yhtä mieltä siitä, että meressä ajalehtivat verkot – niin sanotut haamuverkot – ovat suurempi uhka merieliöille.

Toinen pääväitteistä on, että kestävää kalastusta ei ole.

Tekijät väittävät, että MSC:n ja Dolphin Safe Tunan tyyppisillä sertifikaateilla ei ole mitään merkitystä, koska niiden saaminen on liian helppoa ja koska korruptio alalla on liian yleistä.

MSC on torjunut väitteen, ja sitä tukevat useat kalastustutkijat ja meribiologit.

Lohenkasvatuslaitos ilmasta Seaspiracy-dokumentissa

Yksi Seaspiracyn väittämistä on, että kestävä kalastus ei ehkä olekaan niin kestävää. Kuvassa iso lohenkasvatuslaitos.

© Netflix

Vaikka sertifikaattijärjestelmät eivät ole täydellisiä ja virheitä tapahtuu, järjestelmiä seuraavat riippumattomat tutkijat.

Washingtonin yliopiston mukaan valtaosaa maailman kalakannoista kalastetaan kestävällä tavalla.

Dokumentissa väitetään myös, että kolmannes Yhdysvaltoihin tuodusta kalasta on kalastettu laittomasti. Luku peräisin yhdestä tutkimuksesta, jonka tulos on kiistanalainen - ja joka on myöhemmin vedetty takaisin.

Dokumentin pääsanoma on, että kalan syöminen pitäisi lopettaa kokonaan. Se ei kuitenkaan ota huomioon sitä, että suurelle osalle maailman köyhimmästä väestöstä kala on ainoa proteiinin lähde. Yli kolme miljardia ihmistä ei tulisi toimeen ilman kalaa.

Tutkijat vieroksuvat lopputulosta

Esimerkit dokumentin huolettomasta suhtautumisesta faktoihin ja tutkimuksiin voisivat täyttää useita sivuja. Myös dokumentissa asiantuntijoina haastatellut henkilöt ovat valittaneet siitä, millainen kuva heistä on annettu.

Sosiaalisessa mediassa, kuten Twitterissä, useat dokumentissa esiintyneet asiantuntijat ovat huomautelleet virheistä ja puutteista - ja selittäneet, että heitä on siteerattu väärin tai heidän puheensa on irrotettu kontekstistaan.

Jotkut tutkijat tukevat kuitenkin dokumentin sanomaa, vaikka siinä suhtaudutaan totuuteen ylimalkaisesti.

Kritiikistä huolimatta dokumentin ydin on monella tavalla paikkansa pitävä.

Tehokalastus kuormittaa meriä käsittämättän paljon. Osa tutkijoista tukee myös dokumentin sanomaa siitä, että nykyisin kestäväksi kalastukseksi kutsuttu kalastus ei ole lainkaan kestävää.

Merikilpikonna syö muovipilliä
© Shutterstock

Muovipillit ovat vain pisara meressä

Dokumentti osuu oikeaan siinä, että esimerkiksi muovipillit ovat saaneet liian paljon näkyvyyttä muovijätekeskustelussa suhteessa siihen, kuinka suuren osan merien muovijätteestä ne muodostavat.

Meren pieneliöt syövät CO2:ta
© Shutterstock

Meren pieneliöt imevät hiilidioksidia

Dokumentissa todetaan aivan oikein, että plankton eli pieneliöt sitovat enemmän hiilidioksidia kuin sademetsät. Siinä ei kuitenkaan oteta huomion sitä, että merivesi sitoo vielä enemmän hiilidioksidia.

Kalastusaluksia Seaspiracyssa
© Netflix

Vieraat ryöstökalastavat Afrikassa

Elokuva dokumentoi Afrikan laitonta tehokalastusta, joka on todellista. EU-maiden, kuten Ranskan, Espanjan ja Portugalin, kalastusalukset pyydystävät enemmän kalaa sen aluevesillä kuin muut tahot.

Erikoista kyllä dokumentissa ei mainita lainkaan suurinta uhkaa merien elämälle eli ilmastonmuutosta.

Merien lämpeneminen ja veden happamoituminen uhkaavat kaikkea merien elämää. Silti suurin syntipukki tehdään kalastuksesta.

Dokumentin keskeinen sanoma vesittyy veganismin markkinoinnissa. Asia käy vielä selvemmin ilmi Seaspiracyn verkkosivulla, jossa mainosbannerissa kehotetaan ryhtymään vegaaniksi.

Kaiken kaikkiaan dokumentti ärsyttää. Sen tekijät olisivat helposti voineet helposti kertoa hyvin pelottavan tarinan merien todellisesta tilasta ja pysytellä faktoissa. Sen sijaan tuloksena on propagandaa, jota kuorruttaa paksu kerros harhaanjohtavaa tietoa.

Tieteen arvio: 2 / 6