Netflix-dokumentti kalastelee kärjistyksiä

Elokuvassa seurataan ohjaaja Ali Tabrizia kuvitteellisella matkalla keräämässä muovia rannalta ja seuraamassa delfiininpyyntiä Japanissa, laittomia kalastajia Afrikan rannikolla ja orjuutta Kaakkois-Aasian laivoilla.

Katsojalle selviää pian, että dokumentti on tehty aktivistin näkökulmasta ja siinä käsitellään tieteellisiä faktoja melko kevyesti.

Siinä esitellään toistuvasti yksittäisiä lukuja totuuksina – toisin kuin tieteessä. Yksittäinen luku irrotettuna kontekstista, esimerkiksi ilman vuosilukua ja maantieteellistä aluetta, voi saada tilanteen kuulostamaan rajummalta kuin se todellisuudessa on.

Tehokeino toistuu filmissä.

Dokumentissa käytetään myös yksittäisiä esimerkkejä todisteena siitä, että jotain todella tapahtuu. Tällainen anekdoottinen todiste tai virheellinen yleistys on epätieteellistä.

Faktoja ja tutkimuksia esitellään valikoidusti kaikkialla dokumentissa, mikä on ärsyttävää, sillä dokumentti on muuten hyvin kuvattu, kiinnostavasti leikattu ja valottaa tärkeitä kysymyksiä.

Kala ei lopu meristä

Elokuvan keskeinen sanoma on, että kala loppuu meristä vuonna 2048, jos kalastamista jatketaan nykyiseen tapaan.

Luku perustuu 15 vuotta vanhaan tutkimusartikkeliin, joka käsittelee "romahtaneita" kalakantoja. Niillä viitataan kalakantoihin, jotka ovat kutistuneet alle 10 prosenttiin, mutta tutkimus osoittaa, että kannat voivat toipua, jos niitä suojellaan.

Tutkimuksen tekijät ovat myöhemmin päivittäneet artikkeliaan ja osoittaneet, että maailman kalakannat ovat lievässä kasvussa.

Toisessa kohdassa Seaspiracyssa väitetään, että pääosa merien muovista on peräisin kalaverkoista ja kalastusvälineistä. Uusimmat tutkimukset osoittavat kuitenkin, että 80 prosenttia muovista on peräisin muovipusseista, autonrenkaista, pakkausten kääreistä ja muusta jätteestä, kun taas verkot ja muu välineistö muodostavat jätteestä vain 10–20 prosenttia.

Dokumentissa todetaan toisaalta hyvin, että muovipilleistä puhumiseen käytetään liikaa aikaa suhtessa siihen, millainen vaikutus niillä on meriin.

Joka vuosi mereen päätyy yli kahdeksan miljoonaa tonnia muovia. Muovipillit muodostavat joidenkin tutkimusten mukaan määrästä vain 0,025 prosenttia. Tässä yhteydessä tutkijat ovat yhtä mieltä siitä, että meressä ajalehtivat verkot – niin sanotut haamuverkot – ovat suurempi uhka merieliöille.

Toinen pääväitteistä on, että kestävää kalastusta ei ole.

Tekijät väittävät, että MSC:n ja Dolphin Safe Tunan tyyppisillä sertifikaateilla ei ole mitään merkitystä, koska niiden saaminen on liian helppoa ja koska korruptio alalla on liian yleistä.

MSC on torjunut väitteen, ja sitä tukevat useat kalastustutkijat ja meribiologit.

Vaikka sertifikaattijärjestelmät eivät ole täydellisiä ja virheitä tapahtuu, järjestelmiä seuraavat riippumattomat tutkijat.

Washingtonin yliopiston mukaan valtaosaa maailman kalakannoista kalastetaan kestävällä tavalla.

Dokumentissa väitetään myös, että kolmannes Yhdysvaltoihin tuodusta kalasta on kalastettu laittomasti. Luku peräisin yhdestä tutkimuksesta, jonka tulos on kiistanalainen - ja joka on myöhemmin vedetty takaisin.

Dokumentin pääsanoma on, että kalan syöminen pitäisi lopettaa kokonaan. Se ei kuitenkaan ota huomioon sitä, että suurelle osalle maailman köyhimmästä väestöstä kala on ainoa proteiinin lähde. Yli kolme miljardia ihmistä ei tulisi toimeen ilman kalaa.

Tutkijat vieroksuvat lopputulosta

Esimerkit dokumentin huolettomasta suhtautumisesta faktoihin ja tutkimuksiin voisivat täyttää useita sivuja. Myös dokumentissa asiantuntijoina haastatellut henkilöt ovat valittaneet siitä, millainen kuva heistä on annettu.

Sosiaalisessa mediassa, kuten Twitterissä, useat dokumentissa esiintyneet asiantuntijat ovat huomautelleet virheistä ja puutteista - ja selittäneet, että heitä on siteerattu väärin tai heidän puheensa on irrotettu kontekstistaan.

Jotkut tutkijat tukevat kuitenkin dokumentin sanomaa, vaikka siinä suhtaudutaan totuuteen ylimalkaisesti.

Kritiikistä huolimatta dokumentin ydin on monella tavalla paikkansa pitävä.

Tehokalastus kuormittaa meriä käsittämättän paljon. Osa tutkijoista tukee myös dokumentin sanomaa siitä, että nykyisin kestäväksi kalastukseksi kutsuttu kalastus ei ole lainkaan kestävää.

Erikoista kyllä dokumentissa ei mainita lainkaan suurinta uhkaa merien elämälle eli ilmastonmuutosta.

Merien lämpeneminen ja veden happamoituminen uhkaavat kaikkea merien elämää. Silti suurin syntipukki tehdään kalastuksesta.

Dokumentin keskeinen sanoma vesittyy veganismin markkinoinnissa. Asia käy vielä selvemmin ilmi Seaspiracyn verkkosivulla, jossa mainosbannerissa kehotetaan ryhtymään vegaaniksi.

Kaiken kaikkiaan dokumentti ärsyttää. Sen tekijät olisivat helposti voineet helposti kertoa hyvin pelottavan tarinan merien todellisesta tilasta ja pysytellä faktoissa. Sen sijaan tuloksena on propagandaa, jota kuorruttaa paksu kerros harhaanjohtavaa tietoa.

Tieteen arvio: 2 / 6