Meduusa on huono janon sammuttaja

Meduusan kudokset ovat tosiaan vetisiä: 94–98 prosenttia niistä on vettä. Janon sammuttamiseen niiden sisältämä neste ei kuitenkaan sovi, sillä siinä on yhtä paljon suolaa kuin niitä ympäröivässä merivedessä.

Lisäksi siinä on meduusan aineenvaihdunnan tuottamaa sulfaattia. Meduusa tarvitsee suolaa kelluakseen oikeassa syvyydessä. Se pystyy uimaan supistelemalla uimakelloaan, jolloin siitä pois purkautuva vesi työntää meduusaa eteenpäin.

Koska meduusalla ei ole vahvoja lihaksia, joilla se voisi tehdä varsinaisia uintiliikkeitä, eikä uimarakkoja kuten kaloilla, se ei kuitenkaan pysty aktiivisesti vaikuttamaan uintisyvyyteensä.

Meduusat ovat ratkaisseet uintisyvyyden säätelyn ongelman mukautumalla ympäristöönsä. Veden noste riippuu sen suolapitoisuudesta. Jos meduusa joutuu yhtäkkiä makeaan veteen, se painuu pohjaan.

Jos taas veden suolapitoisuus äkisti kasvaa, meduusa nousee pintaan. Periaatteessa siis meriveden suolapitoisuus rajoittaa meduusojen esiintymisaluetta. Meduusa on kuitenkin tältä osin hyvin sopeutumiskykyinen: se pystyy muutamassa tunnissa vaihtamaan kudostensa sisältämän veden.

Sitten se on taas yhtä suolainen kuin ympäristönsä. Jos ei meduusoista olekaan janon sammuttajiksi, ne voivat viedä nälän.

Monissa Aasian maissa, kuten Kiinassa, Japanissa, Koreassa ja Vietnamissa, niitä tarjotaan usein alkupaloiksi. Niitä syödään kuivattuna, keitettynä ja myös raakana.