Sahara tunnetaan maailman suurimpana aavikkona. Monet luulevat, että se on kauttaaltaan lentohiekkakinosten eli dyynien hallitsema autiomaa. Todellisuudessa siinä Afrikan osassa, jota pidetään maantieteel-lisesti Saharana, hiekkaerämaan osuus on melko pieni. Saharan pinta-alasta vajaa neljäsosa on vuoristoa ja vähän yli puolet erikokoisten kivien kattamaa tasankoa. Saharan perusrakenteessa vuoret sijoittuvat keskelle ja kivitasangot ympäröivät niitä. Hiekka-aavikot ovat sen reunoilla. Monin paikoin hiekkaa on vain ohuelti. Lentohiekka voi kuitenkin kinostua suotuisissa oloissa jopa satojen metrien paksuiseksi kerrostumaksi. Korkeimmat dyynit nousevat jopa 300 metrin korkeuteen. Vaikka myrskyn aikana ilma on usein sakeana hiekasta ja pölystä, maa-aines liikkuu varsin vähän kerrallaan. Vain kevyimmät hiukkaset saattavat kulkeutua ilmavirtojen mukana ehkä tuhansienkin kilometrien päähän. Hiekka peittää geologisesti melko vakaan kallioperän, jonka koostumus ja rakenne vaihtelevat jonkin verran alueittain. Saharan seudun ilmasto muuttui nykyiselleen noin 3 700 vuotta sitten. Kallioperässä on säilynyt muinaisten jokien ja järvien jälkiä. Muistona kosteasta menneisyydestä ovat myös laajat pohjavesiesiintymät.
