Useimmat tsunamit ovat vedenalaisen maanjäristyksen ”sivutuotteita”. Kun merenpohja vavisee, järistyspaikan yläpuolella oleva vesimassa lähtee liikkeelle ja voi aiheuttaa hyökyaallon.
Tsunamieroaa tuulen aikaansaamista aalloista sikäli, että siinä vesipylväs liikkuu kauttaaltaan. Maanjäristysten lisäksi tsunameja aiheuttavat maanvyöryt ja mereen iskeytyvät meteoriitit.
Tsunamia on vaikeaa havaita ulapalla, sillä se nousee harvoin edes puolta metriä merenpinnan tasosta ja etenee jopa yli 700 kilometriä tunnissa.
Tsunamin vauhti ei yleensä laannu merkittävästi matkalla. Siksi se sisältää valtavan määrän energiaa. Hyökyaallon luonne muuttuu olennaisesti, kun se saapuu matalikolle tai ahtautuu kapeaan salmeen. Tällöin se kohoaa jopa kymmenien metrien korkuiseksi vesimuuriksi, joka saa aikaan pahaa jälkeä iskeytyessään rantaan.
Tsunameja esiintyy eniten Tyynellämerellä, jonka alueella maanjäristykset ovat verrattain yleisiä. Suurin tunnettu tsunami syntyi Lituya Bayssa Alaskassa 1958 maanvyöryn seurauksena. Hyökyaalto repi puut vuorenrinteestä 500 metrin korkeuteen asti.