Maanjäristys

Romahtaneita rakennuksia

Maanjäristys vavisuttaa planeetta

Maanjäristys on luonnonilmiö, ja järistyksiä koetaan jokaisella mantereella. Maan kiinteä ulkokuori koostuu seitsemästä isosta ja useasta pienestä tektonisesta laatasta. Laattojen paksuus voi olla jopa 200 kilometriä. Maanjäristyksille altteimmat alueet sijaitsevat kahden tai useamman laatan liitoskohdassa. Maailmassa koetaan vuodessa noin 20 000 maanjäristystä, joista suurin osa on niin heikkoja, että ihmiset eivät edes huomaa niitä. Maanjäristyksen voimakkuutta mitataan seismografeilla. Richterin asteikko kertoo maanjäristyksen voimakkuuden, mitä korkeampi luku, sitä voimakkaampi ja tuhoisampi järistys. Maailmassa koetaan vuosittain 15 maanjäristystä, jotka ovat voimakkuudeltaan seitsemän tai enemmän. Sukella arkistoon ja lue lisää maanjäristyksestä tästä.

Miten maanjäristys syntyy?

Maanjäristyksiin on syynä Maan kuoren jatkuva aktiivisuus. Voimakkaimmat maanjäristykset syntyvät, kun tektoninen laatta työntyy toisen laatan alle. Tällaisia alueita kutsutaan subduktiovyöhykkeiksi, ja niitä voi olla joko aivan maan pinnalla tai jopa 700 kilometrin syvyydessä.

Euroopassa erityisesti Kreikka, Turkki ja Italia kärsivät usein maanjäristyksistä. Idässä maa järisee usein Japanissa, Indonesiassa, Kiinassa ja Iranissa. Kaikki nämä maat sijaitsevat kahden tai useamman laatan liitoskohdissa.

Seismografi mittaa maanjäristyksiä

© Shutterstock

Haitin maanjäristys

Vuonna 2010 Haitissa sattui maanjäristys, jonka voimakkuus oli seitsemän. Virallisesti maanjäristyksessä kuoli noin 300 000 ihmistä, ja kolme miljoonaa ihmistä kärsi tuhoista, joiden arvioitiin nousevan noin kahdeksaan miljardiin dollariin. Haitissa taistellaan edelleen maanjäristyksen seurausten kanssa, esimerkiksi suuri osa väestöstä on ilman asuntoa.

Japanin maanjäristys

Vuonna 2011 Japanissa koettiin maan historian pahin maanjäristys. Sen voimakkuus oli yhdeksän, ja se aiheutti tsunamin. Yli 200 000 ihmistä evakuoitiin ja 26 000 menetti henkensä. Fukushiman ydinvoimala sai tsunamissa vakavia vaurioita, jotka olisivat voineet johtaa reaktorin sulamiseen yhtä pahasti kuin Tšernobylissä vuonna 1986.

Haiti Port-au-Prince

© Shutterstock