Shutterstock

Luonnonilmiö teki New Yorkista maailman saastuneimman kaupungin

Huonon ilmanlaadun vuoksi monet New Yorkin koulupiireistä joutuivat perumaan kaikki ulkoilmatoiminnat.

Ilmanlaatu oli New Yorkissa tiistaina niin huono, että ilma oli ajoittain päivän kuluessa saastuneempi kuin missään muussa maailman suurkaupungissa.

Yhdysvaltalaisen uutismedia CNN:n mukaan saastuneisuus kävi ilmi mittauksista, jotka oli tehnyt suurkaupunkien ilmanlaatua valvova yritys IQAir.

Syy vakavaan saastumiseen ovat metsäpalot, jotka viime aikoina ovat riehuneet Kanadan itäosissa.

Metsäpaloista kantautunut savu laskeutui tiistaina matoksi New Yorkin ylle.

Tilanne oli sama keskiviikkona aamupäivällä Suomen aikaa.

IQAir-yrityksen kotisivujen raportti osoittaa ilman saastehiukkasten määrän olevan New Yorkissa yhä maailman suurin.

iQAir kuvaa New Yorkin ilmanlaatua "epäterveelliseksi".

Uutistoimisto Reutersin mukaan sekä New Yorkin että kanadalaisten suurkaupunkien Toronton ja Ottawan viranomaiset ovat julkistaneet varoituksen siitä, että ilman saastuneisuus voi olla terveydelle vahingollista.

Kesäajan metsäpalot eivät ole Kanadassa uusi ilmiö. Tänä vuonna ne ovat kuitenkin normaalia laajempia ja ne alkoivat epätavallisen aikaisin.

Laajoja metsäpaloja havaittiin jo toukokuun alussa.

Lähes kaikissa Kanadan provinsseissa on metsäpaloja. Erityisen rajuja ne ovat kuitenkin Québecissa Kanadan kaakkoiskulmassa, missä tuhansia on jouduttu evakuoimaan.

New Yorkista on noin 550 kilometriä Québecin etelärajalle, joka myös muodostaa Kanadan ja Yhdysvaltojen rajan.

Kanada saa palojen sammutuksessa apua useilta mailta. Tiistaina ulkoministeri Melanie Joly kiitti Yhdysvaltoja, Meksikoa, Etelä-Afrikkaa ja Ranskaa palomiesten lähettämisestä Kanadaan.

Huonon ilmanlaadun vuoksi lukuisat koulupiirit New Yorkissa peruivat tiistaina kaikki ulkoilmatoiminnat, kirjoittaa CNN.

Ilman saastuneisuuden tasoa verrattaessa keskiviikkona aamupäivällä New Yorkin jälkeen seuraavina olivat Kuwait City (Kuwait), Detroit (Yhdysvallat) ja Tel Aviv (Israel).