Kulkeeko puuraja kaikkialla samalla korkeudella?
Monet vuoret ovat paljaslakisia. Onko raja, jonka yläpuolella puut eivät enää kasva, aina sama?

Puurajan paikan määräävät kasvuolosuhteet. Ne taas riippuvat seudun ilmastosta ja geologisista piirteistä.
Puuraja määräytyy paikallisten kasvuolosuhteiden mukaan. Ratkaiseva tekijä on ilmasto eikä suoraviivaisesti korkeus merenpinnasta tai etäisyys päiväntasaajasta.
Toisin sanoen se, missä yksittäiset puut eivät enää pysty kasvamaan, riippuu niin kasvupaikan lämpötilasta, sademäärästä ja tuulesta kuin auringonpaistetunneistakin. Kuvaavaa on, että meillä Suomessa on lähekkäin tuntureita, joiden laella ei kasva puita, ja vaaroja, jotka ovat metsän peitossa
Puurajan määrää ilmasto
Vuoristoissa puurajan korkeus merenpinnasta vaihtelee paljon. Esimerkiksi Sveitsin Alpeilla se kulkee kahden ja Himalajalla yli neljän kilometrin korkeudessa. Arktisilla alueilla vuoriston puuraja on voinut asettua jopa merenpinnan tasolle.
Kylmillä rannikoilla puurajaan vaikuttavat voimakkaasti paitsi tuulet myös sademäärä (kuivuus) ja pinnanmuodot. Jyrkissä rinteissä puiden on vaikea menestyä.
Boliviassa puuraja on peräti 5 200 metrin korkeudessa.