Häivähdys punaista poskilla, kutsuva katse tai oikeat sana oikeaan aikaan.
Seuraa etsivän ihmisen ei ole aina helppoa tulkita, ajatteleeko kiinnostuksen kohde samalla tavoin, mutta usein ihmisen tahtotila on tulkittavissa pienistä eleistä ja sanattomista signaaleista.
Kirahvit eivät välitä hiljaisista signaaleista. Toisaalta niillä ei ole myöskään soidinkutsua, joka kertoisi paritteluhaluista. Kirahvinaarailla ei ole myöskään tiettyä kiima-aikaa, joka olisi merkki lisääntymisvalmiudesta.
Kirahveilla on silti keinonsa viestittää paritteluhaluista. Se vaatii etenkin uroksilta aloitteellisuutta ja asiaan paneutumista. Kirahvien parinmuodostuskuvioita on kartoitettu tuoreessa Kalifornian yliopiston tutkimuksessa, joka on julkaistu Animals-lehdessä.
Tutkimuksessa seurattiin Etoshan kansallispuiston kirahveja Namibiassa. Tutkijoiden mielenkiinto kiinnittyi kirahvien pitkän kaulan rooliin lähestymispyrkimyksissä.
Muun muassa hevosten, kissojen, vuohien ja antilooppien tapaan myös kirahveilla naaraan virtsan haju kertoo lisääntymisvalmiudesta. Useimmilla lajeilla urokset haistelevat naaraiden virtsajälkiä maassa ja päättelevät niistä, kannattaako naarasta lähestyä seksin merkeissä.
Kirahviuroksen kaula estää maan haistelun.
”Niiden pää ja kaula ovat kehittyneen niin äärimmäiseen suuntaan, että maahan kurkottautuminen olisi liian suuri riski”, kertoo tutkimusta johtanut Lynette Hart yliopiston lehdistötiedotteessa.
Maailman pisimmässä kaulassa on vain seitsemän nikamaa
Useimmilla nisäkkäillä hiiristä valaisiin on seitsemän kaulanikamaa. Poikkeuksia on vähän: manaateilla on kuusi kaulanikamaa, kolmivarpaislaiskiaisilla yhdeksän ja kaksivarpaislaiskiaisilla kuusi tai seitsemän.
Kirahvi ei ole poikkeus. Vaikka sen kaula voi olla 2,4 metriä pitkä, siinä on vain seitsemän kaulanikamaa.
Kukin seitsemästä kaulanikamasta on noin 40 senttiä pitkä. Nikamien välissä on hyvin joustavat nivelet, joiden ansiosta kirahvin kaula on suhteellisen liikkuvainen, vaikka se ei ole läheskään yhtä taipuisa kuin norsun kärsä.
Pitkässä kaulassa on vastaavasti vahvat lihakset pitämässä sitä pystyssä. Lihaksille on muutakin käyttöä. Isoilla uroksilla, joilla myös on pisimmät kaulat, kaulalihakset ovat niin vahvat, että ne tappelevat lyömällä kaulojaan vastakkain.
Urosten on siis päästävä perille naaraiden virtsan tuoksusta muilla keinoin. Niinpä kirahviuros yrittää saada naaraan virtsaamaan tökkimällä sitä takapuoleen ja haistelemalla sen sukuelimiä. Jos naaras ei pane pahakseen uroksen lähestymistä, se päästelee noin viiden sekunnin virtsasuihkuja, jotka uros sieppaa suuhunsa ennen kuin ne putoavat kuivaan savanniin.
”Tönäisy on merkki naaraalle: ole hyvä ja virtsaa. Ja usein naaras tekeekin niin. Uroksen pitää saada selville, onko naaras yhteistyöhaluinen. Jos ei ole, uros tietää, että niillä ei ole yhteistä tulevaisuutta”, Lynette Hart kuvailee.
Saatuaan virtsanäytteen suuhunsa uros kohottaa päätään, vetää ylähuuliaan taaksepäin ja hengittää sisään suu auki. Näin virtsassa olevat feromonit eli tuoksuaineet kulkevan ilman mukana sen sieraimissa olevaan vomeronasaalielimeen. Se analysoi tuoksut ja kertoo, onko naaras lisääntymishaluinen.
Ylähuulen taakse vetäminen hajuaistin tehostamiseksi on niin sanottu Flehmen-reaktio. Tuore tutkimus on samalla yksi tarkimmistä nisäkkäiden Flehmen-reaktion kuvauksista.